Rasismi ei ole vain suurten kaupunkien ongelma tai kaukainen poliittinen ilmiö. Se koskettaa meitä myös pienillä paikkakunnilla, ja siksi siitä on uskallettava puhua myös Karviassa.
Ylä-Satakunta uutisoi 3. lokakuuta 2026, että entinen Juhlatalo Tuulentupa on siirtynyt Sotkanpesä ry omistukseen ja kiinteistöstä suunnitellaan kansallismielisten yhdistysten toimintakeskusta. Uutinen herättää kysymyksiä siitä, millaista toimintaa paikkakunnalle on tulossa ja millaisia arvoja haluamme yhteisönä edistää.
Kansallismielisyys ei itsessään tarkoita rasismia. Huoleni liittyy avoimesti rasistiseen ideologiaan ja sen vaikutuksiin ihmisten turvallisuudentunteeseen, yhdenvertaisuuteen ja yhteisöllisyyteen.
Esimerkiksi sinimustan liikkeen rasistiset tarrat eivät ole vain Helsingin ilmiö. Kun ihmisryhmiä kehotetaan lähtemään maasta taustansa perusteella, kyse ei ole harmittomasta toiminnasta.
Erityisen huolissani olen lapsista. Haluaisitko oman lapsesi näkevän tällaisia tarroja koulumatkallaan, koulun pihalla tai leikkipaikalla? Entä jos juuri sinun lapsellesi viestittäisiin, ettei hän kuulu tänne ihonvärinsä, taustansa tai perheensä vuoksi? Miten selittäisit lapselle, miksi joku haluaa saada hänet tuntemaan itsensä muita huonommaksi tai ei-toivotuksi?
Se, mikä yhdelle on vitsi, voi toiselle olla pelottavaa ja syvästi loukkaavaa.
Aikuisten vastuulla on näyttää esimerkkiä ja opettaa lapsille kunnioitusta, empatiaa ja yhdenvertaisuutta. Emme voi odottaa lasten hyväksyvän erilaisuutta, jos aikuiset vähättelevät rasismia tai vaikenevat siitä.
Aidon yhteisöllisyyden pitäisi tarkoittaa, että jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Se ei edellytä samanlaista taustaa, ihonväriä tai elämäntapaa, vaan kykyä kohdella toisiamme ihmisarvoisesti.
Onko rasististen asenteiden leviäminen todella sitä yhteishenkeä, jota haluamme Karviassa vaalia?
Myös kunnalla ja sen johdolla on mahdollisuus näyttää suuntaa. Kunnan ei tarvitse ottaa kantaa ihmisten kaikkiin mielipiteisiin, mutta sen on voitava viestiä selkeästi, etteivät rasismi ja syrjintä kuulu sen tavoittelemien arvojen mukaiseen yhteisöllisyyteen.
Koulujen, nuorisotyön, yhdistysten ja asukkaiden kanssa voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja varmistaa, ettei kukaan joudu tuntemaan itseään ulkopuoliseksi. Toivon, että kunnan johto ja päättäjät pohtivat konkreettisia keinoja rakentaa Karviasta turvallinen ja yhdenvertainen paikka kaikille.
Karvia on lapsuuteni kotikunta, ja sen tulevaisuudella on minulle merkitystä. On surullista, jos kotiseudun tapahtumat herättävät ylpeyden sijaan huolta ja pettymystä. En halua hävetä sitä, mistä olen kotoisin, mutta en myöskään vaieta omien arvojeni vastaisista asioista.
Emme voi hallita kaikkia asenteita, mutta voimme päättää, millaista käytöstä hyväksymme.
Myös oma perheeni, mieheni ja lapseni, voivat joutua rasismin kohteeksi. Siksi kysyn, kuten varmasti moni muukin vanhempi: saavatko lapsemme kasvaa yhteiskunnassa, jossa heidät hyväksytään sellaisina kuin he ovat? Saavatko he tuntea kuuluvansa tänne ilman, että heidän täytyy perustella olemassaoloaan tai todistaa ansaitsevansa saman kunnioituksen kuin muut?
Kenenkään ei pitäisi joutua harkitsemaan pois muuttamista siksi, että hän tai hänen lapsensa joutuu syrjinnän kohteeksi. Vastuu ei saa siirtyä ennakkoluuloista kärsivälle. Emme voi hallita kaikkia asenteita, mutta voimme päättää, millaista käytöstä hyväksymme. Voimme puuttua rasismiin, puolustaa sen kohteeksi joutuvia ja opettaa lapsillemme, että jokainen ansaitsee kunnioitusta taustastaan riippumatta.
Karvian yhteishenkeä ei mitata sillä, kuinka samanlaisia sen asukkaat ovat, vaan sillä, miten kohtelemme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me. Toivon, että Karvia tunnetaan paikkana, jossa ihmiset pitävät huolta toisistaan, lapsilla on turvallista kasvaa eikä ketään suljeta ulkopuolelle taustansa vuoksi.
Vastuu kuuluu meille kaikille. Rasismi ei saa määrittää sitä, kuka voi tuntea olevansa kotonaan. Siihen on puututtava jo ennen kuin se osuu omalle kohdallemme tai läheisiimme.
Inkeri Lammintausta