Yrit­tä­jä Ul­la Al­va­ri (o.s. Jär­vi­nen) kuo­li Kar­vi­as­sa 5.11.2025. Hän oli syn­ty­nyt Kar­vi­an Suo­mi­jär­vel­lä 12.10.1947. Ul­la jou­tui ot­ta­maan vas­tuu­ta jo nuo­re­na. Hän oli vain 16-vuo­ti­as, kun hä­nen oma äi­tin­sä kuo­li.

Ko­ti­lei­po­mon hän aloit­ti 1979 per­heen tu­el­la. Kar­vi­an kak­ko ja muut tuot­teet opit­tiin Ul­lan an­si­os­ta tun­te­maan laa­jal­ti. Hän pi­täy­tyi pe­rin­tei­sis­sä lei­po­mis­ta­vois­sa. 

Vaik­ka yri­tyk­sen nimi oli Kar­vi­an ko­ti­lei­po­mo, väki käyt­ti sii­tä ni­meä Al­va­rin lei­po­mo. Täl­lä ni­mel­lä lei­po­mo toi­mii yhä ny­kyi­sin.

Vii­me kuu­kau­siin as­ti hän poh­ti, voi­si­ko hän ol­la avuk­si lei­po­mos­sa ja mis­tä löy­tyy kä­den­tai­ta­jia. 

Ul­la oli Kar­vi­an Yrit­tä­jät ry:n pe­rus­ta­ja­jä­se­niä, jot­ka ja­los­ti­vat Kar­vi­an mai­net­ta oma­laa­tuis­ten ta­pah­tu­mien paik­ka­kun­ta­na. Mo­net muis­ta­vat vaik­ka­pa yrit­tä­jien tal­vi­rie­han, jos­sa Ul­la ja muut yrit­tä­jät luis­te­li­vat tan­dem­luis­ti­mil­la.

Ul­laa haas­ta­tel­tiin mo­niin pe­rin­ne­ruo­ka­kir­joi­hin uran ai­ka­na. Kan­kaan­pään ruo­ka­kil­pai­lun hän voit­ti 1988 mai­ni­ol­la si­lak­ka­lei­väl­lä.

Vuon­na 1991 Ul­la Al­va­ri to­teut­ti haa­veen­sa ma­ja­ta­los­ta, jol­le löy­tyi Kar­vi­an si­jas­ta so­pi­va paik­ka yl­lät­tä­en Ou­lai­sis­ta. Tör­män­ho­vi opit­tiin tun­te­maan mo­nien juh­lien pi­to­paik­ka­na. Tör­män­ho­vis­sa toi­mii edel­leen myös Ul­lan pe­rus­ta­ma lei­po­mo.

Ou­lai­sis­sa al­koi­vat 1993 Wal­ta­kun­nal­li­set Wan­han Woi­man päi­vät, kun Ul­la yl­lyt­ti maa­moot­to­ri­har­ras­ta­jia tuo­maan ko­nei­ta näy­til­le Tör­män­ho­vin pi­hal­le. Pi­ha­pii­ris­sä toi­mii ny­kyi­sin kan­sain­vä­li­ses­ti mer­kit­tä­vä pe­rin­ne­kes­kus.

Ul­la vil­je­li kek­se­li­ääs­ti suo­men kiel­tä ja oli tun­net­tu huu­mo­rin­ta­jus­taan, jon­ka tur­vin hän kul­ki läpi vai­kei­den ai­ko­jen. Hän oli erit­täin lo­jaa­li ys­tä­vi­ään koh­taan.

Äi­ti­nä hä­nel­lä oli ta­pa­na jo­kai­se­na il­ta­na ha­la­ta ja su­put­taa kor­vaan: “Ai-tätä, hy­vää yö­tä.” Mo­nin pie­nin ta­voin hän loi ym­pä­ril­leen luot­ta­mus­ta tu­le­vai­suu­teen.

Lä­hei­sil­lä oli ta­pa­na pyy­tää hän­tä kir­joit­ta­maan ka­len­te­riin, ket­kä oli­vat käy­neet ky­läs­sä. Vii­mei­sek­si mer­kin­näk­si ka­len­te­riin jäi hä­nen lei­kil­lään kir­joit­ta­man­sa: “Tu­lee kun eh­tii.” Sii­nä tai­si ol­la enem­män vies­tiä kuin osa­sim­me aluk­si aja­tel­la.

Hän­tä jäi­vät kai­paa­maan Mat­ti-puo­li­son li­säk­si nel­jä las­ta, 13 las­ten­las­ta ja kak­si las­ten­las­ten­las­ta ja pal­jon mui­ta lä­hei­siä ja ys­tä­viä.

Ul­la Al­va­ri läh­ti kes­kuu­des­tam­me, kun vuo­den ko­mein su­per­kuu oli tai­vaal­la. Tämä ku­vaa hy­vin hä­nen ai­nut­laa­tui­suut­taan ja mer­ki­tys­tään mo­nil­le ai­na vii­mei­seen het­keen as­ti.

Hän ker­toi usein toi­veek­seen, et­tä ih­mi­set eläi­si­vät so­vus­sa kes­ke­nään.

Vuok­ko Al­va­ri

Tar­ja Stor­gård

Sari Sik­ki­lä

Ar­mas Al­va­ri

Ul­la Al­va­rin lap­set