Ja tämä ta­ri­na on tosi. Kä­vin Eu­ras­sa kes­ki­kou­lua ja sa­mal­la kol­man­nel­la luo­kal­la oli muu­an Pirk­ko-Lii­sa. Me kes­ken­kas­vui­set poi­ka­vii­ka­rit kiu­soit­te­lim­me Pirk­kis­tä kut­su­mal­la hän­tä höls­kyk­si. Eh­kä­pä hie­man kos­ket­te­lim­me­kin.

Syy moi­seen hauk­ku­ma ni­meen oli se, et­tä Pirk­kik­sel­lä oli mui­hin luo­kan ikäi­siin­sä tyt­töi­hin ver­rat­tu­na muh­ke­ah­ko rin­ta­va­rus­tus. Myö­häi­sem­mäl­lä iäl­lä olem­me ol­leet pal­jon te­ke­mi­sis­sä Pirk­kik­sen ja hä­nen mie­hen­sä kans­sa.

Pik­ku­hil­jaa al­koi oma­tun­to­ni jys­kyt­tää ai­na Pirk­kik­sen ta­va­tes­sa­ni. Niin­pä ker­ran koh­da­tes­sam­me, mis­sä­pä muu­al­la kuin Lei­jo­nien pik­ku­jou­luis­sa, hain Pirk­kis­tä tans­si­maan.

Tans­sin pyör­teis­sä ker­roin Pirk­kik­sel­le, et­tä nyt mi­nun on pyy­det­tä­vä si­nul­ta nöy­rim­min an­teek­si. Pirk­kik­sen ky­sel­tyä syy­tä moi­seen an­teek­si­pyyn­töön, ker­roin hä­nel­le epä­koh­te­li­aas­ta käy­tök­ses­tä­ni kes­ki­kou­lu­luo­kil­la ja et­tä olen ko­ke­nut ol­lee­ni kou­lu­kiu­saa­ja.

Pirk­kis nau­rah­ti ja sa­noi asi­an an­teek­si an­ne­tuk­si, jos­kaan sii­nä ei oli­si ol­lut mi­tään an­teek­si pyy­det­tä­vää. Hän ker­toi päin­vas­toin ol­leen­sa on­nel­li­nen ja yl­peä, kun me po­jat olim­me huo­mi­oi­neet hä­nen ke­hit­ty­neet muo­ton­sa.

No minä sain it­sel­le­ni syn­nin­pääs­tön, ja sana höls­ky muut­tui­kin po­si­tii­vi­sek­si, en­kä sit­ten­kään ol­lut kou­lu­kiu­saa­ja.

Juk­ka Su­vio