Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa syyskuun 2025 lopussa. Ylä-Satakunnan alkuperäinen asiakirjapyyntö koski Parkanon kaupunginhallituksen helmikuun 2024 alussa käsittelemiä markkinointiasiakirjoja.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ratkaissut Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:n asiakirjajulkisutta koskevan valituksen lehden kannan mukaisesti.
Ylä-Satakunta valitti Parkanon hallinto- ja talousjohtajan helmikuussa 2024 tekemästä päätöksestä hylätä lehden tietopyyntö. Hallinto-oikeus antoi asiassa ratkaisun 23. syyskuuta 2025.
Ylä-Satakunnan toimitussihteeri Heikki Pettinen oli pyytänyt Parkanon kaupunginhallituksen 5. helmikuuta 2024 olleessa kokouksessa käsiteltyjä vuoden 2023 markkinointitoimenpiteitä ja vuoden 2024 markkinointisuunnitelmaa. Aineistot olivat päätöksen oheismateriaaleina, eikä niitä löytynyt pöytäkirjasta tai sen liitteistä.
Parkanon hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi päätti hylätä Ylä-Satakunnan asiakirjapyynnön vedoten julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohtaan.
Perustelujen mukaan asiakirjat sisälsivät kaupungin liikesalaisuuksia, koska niissä oli Parkanon kaupungin henkilökunnan valmistelemia markkinointitoimenpiteitä sekä niiden onnistumisen seurantaa ja arviointia.
Parkanon kaupungin näkemyksen mukaan asiakirjat sisälsivät markkinointiin liittyviä liikesalaisuuksia. Tämä näkemys ei pitänyt oikeudessa. Kuvassa kaupungin tiedottaja Hanna Tuuri työssään.
Niina Kivioja
Hylkäyspäätöksen jälkeen Ylä-Satakunta valitti hallinto-oikeuteen ja vaati päätöksen kumoamista ja asiakirjapyynnön hyväksymistä.
Lehden näkemyksen mukaan markkinointiasiakirjat tulivat julkiseksi viimeistään silloin, kun kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja allekirjoitettiin.
Ylä-Satakunnan mielestä liikesalaisuus ei voinut olla salassapitoperuste, koska kyse ei ole sellaisesta palvelusta tai tuotteesta, jota kaupunki myisi tai tuottaisi vastikkeellisena. Kyse on kaupungin toimialaan kuuluvasta normaalista tehtävästä, josta kaupunkilaisilla on oikeus saada tietoa.
Parkanon hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan markkinointisuunnitelma ja -toimenpiteet muodostavat kokonaisuuden, jolla kaupunki kilpailee muita kuntia vastaan esimerkiksi asukkaista, yrityksistä ja investoinneista. Suunnitelmien päätyminen kilpailevalle kunnalle vahingoittaisi kaupunkia.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus totesi, että Parkanon vetoamassa lainkohdassa liiketoiminnalla tarkoitetaan tavaroiden tai palveluiden tarjoamista vastiketta vastaan markkinoilla ja muuta julkisyhteisön toimintaa markkinoilla.
Oikeuden mukaan Parkanon mainitsema kuntien välinen kilpailu asukkaista ja investoinneista ei ole lainkohdassa tarkoitettua liiketoimintaa.
– Tällaiseen toimintaan voi tosin liittyä myös yksityisoikeudellisten sopimusten ja muiden liiketoimien tekemistä, mutta kysymyksessä oleviin asiakirjoihin ei voida katsoa sisältyvän lainkohdassa tarkoitettua tietoja sellaisista toimista, hallinto-oikeus lausui.
Hallinto-oikeus katsoi, ettei salassapito ole voinut perustua julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohtaan, joten sen perusteella ei ole voinut kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä asiakirjoja.
Hallinto-oikeus päättikin kumota Parkanon hallinto- ja talousjohtajan päätöksen ja palauttaa asian tälle pyydettyjen asiakirjojen antamiseksi Ylä-Satakunnalle.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä siihen saa hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa Parkanon kaupunki vaati, että valittaja eli Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy on velvoitettava korvaamaan sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Hallinto-oikeus totesi, että kulujen korvaamiselle ei ollut perusteita oikeuden päätöksen lopputuloksen ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 3 momentti huomioon ottaen.
Lainkohdan mukaan yksityinen asianosainen voidaan velvoittaa korvaamaan viranomaisen oikeudenkäyntikuluja vain, jos se on esittänyt ilmeisen perusteettoman vaatimuksen.
Hallinto-oikeus hylkäsikin Parkanon kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen oudoksui Parkanon kaupungin salauspäätöstä jo helmikuussa 2024 Yleisradion haastattelussa.
Varpu Heiskanen
Kyseessä on jo toinen kerta, kun hallinto-oikeus on katsonut Parkanon kaupungin salanneen perusteettomasti Ylä-Satakunnan julkisuuslain nojalla pyytämiä asiakirjoja.
Ylä-Satakunta valitti Parkanon silloisen sivistysjohtajan Jenni Alpin helmikuussa 2022 tekemästä päätöksestä hylätä lehden tietopyyntö, joka koski sivistyslautakunnalle saapunutta OAJ:n Parkanon paikallisyhdistys ry:n hallituksen kirjettä.
Hallinto-oikeus kumosi hylkäyspäätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi marraskuussa 2023 (YS 3.11.2023). Pyydetyn OAJ:n kirjeen Ylä-Satakunta sai helmikuussa 2024 (YS 25.2.2024).
Perusteettoman salauksen lisäksi molempia valituksia yhdistää se, että oikeuden ratkaisun saamisessa on kestänyt kauan. OAJ:n kirjeen kohdalla aikaa meni liki vuosi ja yhdeksän kuukautta ja markkinointiasiakirjojen kohdalla noin vuosi ja seitsemän kuukautta.
Yleisradion (20.2.2024) haastattelema Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen oudoksui Parkanon kaupungin salauspäätöstä jo viime vuoden helmikuussa. Voutilainen lukeutuu maan johtavien julkisuusasiantuntijoiden joukkoon.
– Kunnilla on erilaisia kikkoja, joilla houkutella yrityksiä ja asukkaita. Julkisuuslaki ei tällaista Parkanon käyttämää perustetta tunnista. Kuntien välinen kilpailutilanne ei lain mukaan muodosta salassapitoperustetta, kommentoi Voutilainen tuolloin Ylellä.
– Se on erikoinen, jos tilanne on se että ei pystytä antamaan selkeätä perustetta sille, miksi tieto jätetään antamatta. Laista pitäisi löytyä yksiselitteinen kohta, mihin vedotaan.
Laura Jokisalo
Lisäys 24.9.2025 klo 14.09: Lisätty kappale ja viittaus Yleisradion artikkeliin 20.2.2025.
Päätös kokonaan
Hallinto-oikeuden päätöksen voit lukea täällä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.