Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Rytilän kuntalaisaloite Kihniön kuntaliitoksesta sai tyrmäyksen kunnanhallitukselta
Jaakko Rytilän viime elokuussa tekemä kuntalaisaloite Kihniön ja Parkanon kuntaliitoksesta ei saanut vastakaikua Kihniön kunnanhallitukselta.
Emil Kuivanen
Kuntalaisaloite on johtamassa toimenpiteisiin Pentissä
Kuntalaisaloitteella on esitetty suojatietä ja hidastetta Riihihalmeentien ja Pentintien risteykseen.
Kuntalaisaloite tuuli- ja aurinkovoimaseminaarista ei edennyt Kihniössä
Samansisältöinen kuntalaisaloite aurinko- ja tuulivoimaa käsittelevästä valtuustoseminaarista lähetettiin kesällä sekä Parkanoon, Karviaan että Kihniöön. Aloite otti tulta tähän mennessä vain Karviassa, jossa seminaari on tiedossa alkuvuodesta. Arkistokuva Karvian Jäkäläkankaalta.
Arto Papunen
Ikäihmisten kuntosalivuorot tuplattiin suosion vuoksi
Piritta Koskiniemi ja Kirsti Saarnio käyvät yleensä maanantaiaamun vuorolla. Heidän mukaansa ryhmä on hyvä, ja intoa riittää saliharjoitteluun.
Laura Jokisalo
Kuntalaisaloitteet ajavat tuuli- ja aurinkovoimaseminaaria neljään kuntaan
Kuntalaisaloitteiden mukaan uusilla luottamushenkilöillä olisi oltava riittävästi tietoa tuuli- ja aurinkovoimahankkeista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Taajamamerkin siirtoon tuli lopullinen ratkaisu Parkanon teknisessä lautakunnassa
Taajamamerkki pysyy nykyisellä paikallaan.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Ely-keskuksen mukaan Järvisuomentien nopeusrajoitusta ei ole tarpeen laskea
Kuva Järvisuomentien varren linja-autopysäkiltä läheltä Kihniön keskustaan vievää liittymää.
Laura Jokisalo
Kuntalaisaloite ajaa Parkanoa ottamaan vastuun luonnonvaraisten eläinten hoidosta ja kustannuksista
Siileille vahinkoa voivat aiheuttaa muun muassa liikenne, ansat ja loukut, ruohonleikkurit ja muut pihatyökoneet sekä huonosti varastoidut kemikaalit.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Jaakko Rytilältä aloite Kihniön rantojen kaavoittamisesta
Kihniön merkittävimmät järvet kartalla.
Kuntalaisaloitteen hylkääminen aiheutti pettymystä
Kihniön kuntosalin kaksi ikäihmisten vuoroa päättyivät marraskuun lopussa 2023. Kuva on otettu 7.3.2024.
Laura Jokisalo
Hallinto-oikeus hylkäsi Kihniön kunnanhallituksen päätöksestä tehdyn valituksen
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä ei oltu haettu valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta ainakaan 26. kesäkuuta mennessä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Rytilän aloite johti nimitykseen – kaava-aloitteen käsittelystä kunnallisvalitus
Hyvinvointijohtaja Vilja Lankinen osallistuu jatkossa Kihniön terveyskeskuksen jatkokäytön suunnitteluun.
Maarit Lehto-Alatalo
Kuntalaisaloitteessa vaaditaan koko kunnan yleiskaavaa tuulivoiman osayleiskaavojen sijaan
Kihniössä esitetään aloitteella koko kunnan yleiskaavoitusta tuulivoiman vaatimien erillisten osayleiskaavojen sijaan. Kuva Jäkäläkankaan tuulivoima-alueelta Karviasta.
Arto Papunen
Valtuustokeskustelussa epäiltiin jo valtion vievän tuulivoiman verohyödyt
Tarja Manner korosti Pohjois-Parkanon kärsivän muita kyliä enemmän tuulivoiman ja voimalinjojen rakentamisesta. Hän kysyi, miten tämä korvataan kylälle.
Heikki Pettinen


