Sote-sopu ja sovintorahat ovat poikineet kunnallisvalituksia Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Tarja Manner (vasemmalla) ja Jaana Männikkö jättivät valitukset valtuuston päätöksestä. Myös kaupunginhallituksen päätöksestä on jätetty valitus.
Jukka Huikko, Niina Kivioja
Aleksi Saukkoriipi Parkanon hallinto- ja talousjohtajaksi äänin 16–15
Vs. kaupunginjohtaja Aki Viitasaari piti pöytäkirjaa, kun Anne Santoo ja Kari Sammi laskivat ääniä.
Heikki Pettinen
Tarkastuslautakunta pui Pihlajalinna-sopua – valtuuston vai hallituksen päätös?
Tarkastuslautakunta on käsitellyt Pihjalalinnan kanssa syntynyttä sopua ja siihen liittyvää päätöksentekoa Parkanossa.
Jukka Huikko
Uhka valtionosuudelle yllätti valtuutetut
1,8 miljoonan euron lisämäärärahan leikkaava vaikutus tuleviin valtionosuuksiin toi ylimääräisiä kierroksia kaupunginvaltuuston keskusteluun Pihlajalinna-sovun hinnasta.
Heikki Pettinen
Lukijalta | Järjen valo sammui kaupunginvaltuustossa
Kaupunki pysyy mukana Parkanon Tuuli Oy:ssä – äänestyspäätöksellä
Parkano pysyy Parkanon Tuuli Oy:n osakkaana ja sitoutuu rahoittamaan sitä lisää.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
1. pääkirjoitus | Laiha sopu syntyi, mutta riita kytee
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Kovesjärvi jätti KD-PaPun ryhmän
Perttu Kovesjärvi ilmoitti maanantaina jättävänsä KD:n ja PaPun valtuustoryhmän.
Niina Kivioja
Valtuusto hyväksyi Pihlajalinna-lisämäärärahan äänin 18–13
Kaupunginvaltuuston kokousta oli tullut seuraamaan tavanomaista enemmän lehteriyleisöä, kun kokousta ei striimattu suorana verkkoon. Yleisö poistui Pihlajalinna-sopua koskevan lisämäärärahapäätöksen jälkeen.
Heikki Pettinen
YS-analyysi | Maanantai-iltana valtuusto äänestää – se jos mikä on melko varmaa
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
1. pääkirjoitus | Salaaminen voi kaataa päätöksen
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Lukijalta | Valtuuston kokous 12.9. oli täysfarssi
Kaupunginvaltuusto jätti Pihlajalinna-lisämäärärahan pöydälle
Kaupunginvaltuuston kokouksen aluksi oli vs. kaupunginjohtajan vaihtoseremonia. Lähtevä Hannu Mars (oik.) sai kukkaset sivistysjohtaja ja vs. kehitysjohtaja Jenni Alpilta ja tuleva Aki Viitasaari sukat kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Klaus Myllymäeltä. Puheen piti valtuuston puheenjohtaja Kauko Turunen.
Vaitiolosta muistutettiin valtuutettuja
Kuvan mukainen asiakirja jaettiin valtuutettujen allekirjoitettavaksi maanantaina. Allekirjoitus ei ole valtuutetun.
Jukka Huikko
Kaupunginvaltuusto hyväksyi alijäämäisen tilinpäätöksen
Kaupungin alijäämäinen tilinpäätös hyväksyttiin valtuuston kokouksessa, mutta useat valtuutetut ilmaisivat huolensa talouden kehityksestä Parkanossa.
Jussi Rantala


