Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Kihniöltä 40 000 euron korvaus Parkanon Vesi Oy:lle
Laura Jokisalo
"Vesiyhtiö pelasti kunnan, nyt kunnan pitää pelastaa vesiyhtiö"
Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n hankala tilanne aiheutti keskustelua. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Niemelä (kesk) kuitenkin kertoi, että 35-vuotisen, eri hallitusten kokemusten perusteella hänellä on vain kerran aiemmin ollut niin hyvä hallitus kuin nyt.
Valtuustolle Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n lainojen maksuohjelman muutos
Laura Jokisalo
Ala-Kurki mukaan teknisen johtajan haastatteluun
Kihniön teknisen johtajan virkaa tavoitteli toisella hakukierroksella yhteensä 12 hakijaa.
Kihniön tekniseksi johtajaksi 8 uutta hakijaa
Laura Jokisalo
1. Pääkirjoitus | On sopimisen aika
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Uusi sopimus kirkastaa Kihniön ja Parkanon jätevesiyhteistyön
Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Niemelä ja Parkanon Vesi Oy:n toimitusjohtaja Pentti Kangas paiskasivat kättä, kun uusi sopimus oli allekirjoitettu.
Heikki Pettinen
Kahdeksan haki tekniseksi johtajaksi ja kolme rehtoriksi
Kihniöläinen kone- ja metallitekniikan insinööri Harri Yli-Hietanen tavoittelee kotipitäjänsä teknisen johtajan virkaa.
Niina Kivioja
Kihniössä kuntalaisaloite maalämpöön siirtymisestä
Kihniön kunnan osio kuntalaisaloite.fi-palvelussa.
Valtterin päivä vei vedet
Vesijohtovuotoa korjattiin vaikeissa olosuhteissa. Kuvassa Jari Kivistö ja Ossi Annala.
Kihniön taajaman putkirikko on korjattu – vedenkeittosuositus purettu
Kihniössä havaittiin lauantaina vedenjakeluun vaikuttava putkirikko lähellä Puumilaa.
Laura Jokisalo
Vastaus | Kihniön luottamuselimet ovat kumileimasimia
1. pääkirjoitus | Jaakko Rytilä sanoi k-sanan
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Jaakko Rytilä hakee eroa luottamustehtävistä – väkinäinen itsenäisyys ei ole kuntalaisten etu
Perussuomalaisten Jaakko Rytilä hakee eroa kaikista luottamustehtävistään Kihniössä. Hän näkee, että Kihniön kunnan itsenäisyyttä ajetaan nyt väkisin. Hänen mielestään se ei ole kuntalaisten etu.
Arto Papunen


