Karvia ja Parkano ehdottavat pikaluvitukseen sopivia aurinkovoima-alueita
Jukka Huikko
Lautakunta esittää Kihniön perusopetukseen kännyköiden täyskieltoa
Niina Kivioja
Pirhan yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä – muutoksia on tulossa yli 1300 työehtoihin
Maarit Lehto-Alatalo
Jäähalliyhtiön viime vuosi oli tavallista tappiollisempi – kaupungin avustus ennallaan
Niina Kivioja
Baroness laajentaa palveluvalikoimaansa – yrittäjän äidin voi tilata kokkaamaan kotiinsa
Yrittäjä Jenni Tukiainen kehuu äitinsä Birgitta Vehkapurun keittiötaitoja monipuolisiksi. Vehkapuru hallitsee tyttären mielestä ruuat kuin ruuat. Parhaiksi äidin valmistamiksi ruuiksi hän listaa lihapulla perunamuusilla, lohikeiton sekä kotona leivotun hiivaleivän.
Mari Kallio
Karvian talous kääntyi heikosta ennusteesta plussalle – voittoa kertyi 185 000 euroa
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma muistuttaa, ettei alijäämäisen talousarvion kääntäminen voitoksi onnistuisi ilman jatkuvaa säästämistä.
Mari Kallio
Työttömyydessä harvinaisen vähän muutosta maaliskuussa
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon rautatieasemalla varastettu useista autoista katalysaattori – poliisi opastaa, mihin kannattaa pysäköidä
Parkanon rautatieasemalle pysäköidyistä autoista on varastettu viime aikoina katalysaattoreita.
Marko Huhta
Kihniön bensapumpulla odotetaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriön päätöstä – Lukoilin kauppa purkaisi pattitilanteen
Kihniön TB:ltä loppui jaettava marraskuun puolivälin jälkeen.
Heikki Pettinen
10 prosentin korotus koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuihin – lautakunta poikkesi valtuuston taksalinjauksesta
Samuli Virran (kesk) vastaesitys sai taakseen koko sivistyslautakunnan. Virta on politiikassa mukana ensimmäistä kautta.
Emil Kuivanen
Hietasentien maastopalo sammutettiin nopeasti
Heikki Pettinen
Jaakko Hietaluoma kritisoi Skantzin katsomohanketta ja vaati kävijämääriä nähtäväksi
Jaakko Hietaluomalta (kok) kuultiin kriittinen puheenvuoro Skantzin kolmannen katsomon kattohankkeesta. Valtuutettu epäili myös kunnanjohtajan esittämiä lukuja.
Mari Kallio
Päärataryhmä vaatii vähintään kaksiraiteisuutta koko matkalle
Päärata halkoo Parkanoa ja Kihniötä. Arkistokuvassa uusi Sm7-lähijuna kuvattuna koeajossa Poikkeusjärven maisemissa.
Arto Papunen
Rannikolle kaavailtu uusi Aaltorata tukeutuisi myös PPH-rataan
Porin päässä Pori–Parkano–Haapamäki-radan olemassaolevaa osaa Porista Aittaluotoon käytetään muun muassa raakapuun kuljetuksiin Seikun sahalle.
Arto Papunen


