Klaus Myllymäki kertoo, miksi ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa.
Jussi Rantala
Lukijalta | Ehdokkuuteni aika on myöhemmin
Kihniön ja Parkanon neuvottelut sote-maksuista eivät vielä ole alkaneet
Sote-kustannuksista riittää puhuttavaa Kihniön ja Parkanon välillä.
Heikki Pettinen
Turunen vertasi budjetin tekoa Huutokauppakeisariin – Aluevaltuusto hyväksyi reippaasti alijäämäisen talousarvion
Kauko Turunen valitti, että budjettitoiveita esitetään ilman kustannuslaskelmia.
Tuukka Olli
2. pääkirjoitus | Kaksi digiaskelta eteen, yksi taakse
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Lukijalta | Voiko Klaus Myllymäen sanaan luottaa?
Vastaus | Klaus Myllymäki vastaa Tarja Mannerille
Klaus Myllymäki irtisanoutui
Klaus Myllymäki on irtisanoutunut Parkanon seurakunnan palveluksesta. Hän jatkaa yrittäjänä.
Jussi Rantala
Kaupunginhallituksen kokoukseen ei voi enää osallistua etäyhteydellä
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki katsoo, että koronapandemian mentyä ei ole enää perusteltua, että kokouksiin osallistutaan etäyhteydellä.
Pirkanmaan Erämessut ensi kesäkuussa
Pirkanmaan Erämessut on koko perheen tapahtuma, joka on saanut kiitosta sekä näytteilleasettajilta että kävijöiltä. Kuva vuoden 2018 tapahtumasta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Miljoona onkin 1,8 miljoonaa – Pihlajalinna-sovun hintalappu nousi perusturvalautakunnan esityslistalla
Sovun hieronta kaupungin ja Pihlajalinnan välillä on ollut pitkä ja monivaiheinen prosessi. Parkanon kaupunginhallitus käsitteli asiaa muun muassa 14.2. 2022.
Päätoimittajalta | Aviokriisistä myötäjäisiin – perjantaina sote-soppa yllättäen sakeni
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Sote-sopu syntyi äänestämällä – valtuustolta tarvitaan reilut miljoona euroa
Sote-sopu syntyi Parkanon kaupunginhallituksessa, joskin Tapio Ristamäki (sd) ja Tarja Manner (ps) jättivät eriävät mielipiteet.
Jukka Huikko, Niina Kivioja
”Kuulostaa raskaalta, liikkuuko tieto?”– Asiakastietojärjestelmät puhuttivat Pirkanmaan aluevaltuustoa
Tulevatko kuntalaisten tiedot useampaan järjestelmään, yksityisten ja hyvinvointialueen, kysyi keskustan maakuntavaltuutettu Klaus Myllymäki tiistai-illan kokouksessa.
Anne Salminen
Pihlajalinnan jättämä sovintoesitys palaa vielä valmisteluun
Parkanon ja Pihlajalinnan väliseen riitaan sote-kustannuksista on haettu kesän ajan sopua neuvottelemalla. Pihlajalinnan nyt jättämä sovintoesitys päätyi vielä uuteen valmisteluun kaupunginhallituksessa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto


