Karvian Karavan vuokraa Karvian kunnalta Kulttuurikeskus Skantzissa sijaitsevan Leiritupa-kokonaisuuden.
Mari Kallio
Koti-kylä-raja -kolumni | Strategiapapereissa huokuu toiveikkuus, joka rajautuu itsepetokseen
Kirjoittaja on Parkanossa asuva ja Kihniössä maata omistava strategi, joka uskoo, että havainnot ovat teoriapitoisia.
Willi Karvian rahoituskuvio muuttumassa – ei avustus yritykselle vaan satsaus kunta- ja yritysmarkkinointiin
Kulttuurikeskus Skantzissa järjestettiin marraskuun 1. päivänä Willi Halloween -tapahtuma. Kahvilassa palveli Reetta Ruhkala, joka on myös Willi Karvian hallituksen jäsen.
Arto Papunen
Yhteisöverojen kärjessä on jälleen tuttu nimi ylivoimaiseen tapaan
TM-Rauta Oy oli Parkanon, Karvian tai Kihniön kotipaikakseen ilmoittaneista yrityksistä ylivoimaisesti kovin yhteisöveron maksaja.
Janna-Sofia Kuusinen
Sateet kiusanneet teatterikesän alkupuoliskoa
Parkka-teatterin tämän kesän komedia Alatisairas on saanut mukavasti katsojia, vaikka sadepäivinä katsomoon olisi mahtunut enemmänkin yleisöä.
Arto Papunen
Willi Karvia Oy:n liikevaihto kolminkertaistui, kunnan tuki yhä tarpeen
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman mukaan Willi Karvia Oy pyrkii toimimaan ilman tukea, mutta liiketoiminnan rajoitukset tuovat omat haasteensa. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Voitto Raita-aho.
Jussi Rantala
1. pääkirjoitus | Yltäkylläinen tapahtumakesä
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Päätoimittajalta | Puolimatkan krouvi – nyt on hyvä aika kysyä vaalilupauksien perään
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Päätoimittajalta | Kaupungintalolta Kaarnaan ja Karviaan
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
TM-Rauta oli ylivoimaisesti suurin yhteisöveron maksaja
Vuonna 1985 perustettu parkanolainen TM-Rauta Oy maksoi vuonna 2021 yhteisöveroa 1,2 miljoonaa euroa.
Jukka Huikko
Erika Säilynkangas irtisanoutui Willi Karvian johdosta
Willi Karvia Oy:n toimitusjohtaja Erika Säilynkangas on jättänyt tehtävänsä. Hän koki tehtävänkuvan liian laajaksi.
Arto Papunen
Yritysten tiedot päivitetään – Jenny Ylilammi aloitti Willi Karvia Oy:n palveluksessa
Jenny Ylilammi markkinoi paikallisia yrityksiä, ja tavoitteena on löytää näille uusia asiakkaita.
Arto Papunen
Willi Karvia luotsaa ensimmäistä kertaa Karvia-Päivien toritapahtuman
Karvia-Päivien toritapahtuman järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa Willi Karvia. Kuva vuodelta 2019, jolloin Karvia-Päivät on viimeksi järjestetty normaalisti kolmipäiväisinä.
Aino Tuohiluoma
Vihoviimeiset uutiset | Peikon palkasta puuttuu enää puolet
Willpertti odotteli soutukaveria marraskuussa 2020. Ehkä tärppää paremmin, jos peikosta itsestäänkin on soutajaksi.
Willi Karvian Facebook-sivu
Erika Säilynkangas tuli Karvian sisäänheittäjäksi
Skantzin näyttämö teki välittömästi vaikutuksen Erika Säilynkankaaseen. Kunhan lumesta päästään, lavalle nousee muiden muassa Pate Mustajärvi toukokuussa.
Arto Papunen


