Kuvituskuva.
Kihniö antoi sote-selvityksensä Pirkanmaan hyvinvointialueelle
Maanantaina (21.2.) olleessa kunnanvaltuuston kokouksessa kerrottiin, että Kihniön terveyskeskuksesta olisi tällä tietoa siirtymässä muut osat hyvinvointialueelle, paitsi uima-allasosasto saunoineen ja tekniset tilat.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kaksi tuulipuistohanketta nytkähti eteenpäin Kihniön kunnanhallituksessa
Myyränkankaan alue sijaitsee Kihniössä ja Virroilla.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kunnanhallitus hyväksyi paloaseman vuokrasopimusluonnoksen
Kihniön kunnanhallitus oli jättänyt kunnan ja Pirkanmaan pelastuslaitoksen välisen vuokrasopimusluonnoksen pöydälle lisäselvitystä varten tammikuun lopun kokouksessa. Nyt kunnanhallitus on hyväksynyt sopimusluonnoksen.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Paloaseman vuokrasopimusluonnos jäi pöydälle
Pöydälle jääneen paloaseman kiinteistön vuokrasopimusluonnoksen mukaan Pirkanmaan pelastuslaitos maksaisi Kihniön kunnalle kuukausivuokraa 2 100 euroa arvonlisäveroineen. Sopimuksessa on myös elinkustannusindeksiin pohjautuva korotusehto.
Kihniön kunnanjohtaja virkavapaalla helmikuun loppupuolelle
Maarit Lehto-Alatalo
Koivikon asemakaava päätettiin jakaa kahteen erilliseen osa-alueeseen
Hyväksymisvaiheeseen edennyt Koivikon asemakaavan muutos- ja laajennusalue rajautuu pohjoisessa Saarijärventiehen, lännessä peltoalueeseen ja Järvisuomentiehen, etelässä Pyhäniementiehen ja idässä metsäalueeseen.
Jaakko Rytilä hakee eroa luottamustehtävistä – väkinäinen itsenäisyys ei ole kuntalaisten etu
Perussuomalaisten Jaakko Rytilä hakee eroa kaikista luottamustehtävistään Kihniössä. Hän näkee, että Kihniön kunnan itsenäisyyttä ajetaan nyt väkisin. Hänen mielestään se ei ole kuntalaisten etu.
Arto Papunen
Mäntyperän tuulivoimapuiston kaavoitusaloite hyväksyttiin uudelleen nimenmuutoksen vuoksi
Mäntyperän tuulivoimapuistoalue sijaitsee lähellä Parkanon rajaa. Alueen oikealle puolelle jäävä vesistö on Vähä Kokonlampi.
Pohjakartta: Open Street Map
Korkein oikeus myönsi Parkanolle valitusluvan sote-riidassa
Korkein oikeus / STT
Kunnanhallitus esittää yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroksi nollaa
Ennuste lupaa Kihniölle yli 400 000 euroa enemmän verotuloja
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kihniö valitsi edustajansa yhtiökokouksiin
Kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanoista päätetty
Asunto Oy Kihuna on yksi kunnan tytäryhteisöistä.
Kunnanhallitus hyväksyi Puumilan yrittäjäsopimuksen
Ylä-Satakunnan arkisto


