Yli 50 miljoonan euron alijäämän tehnyt Satakunnan hyvinvointialue yrittää saada säästöjä muun muassa henkilöstömuutoksilla. Alijäämäennustetta tarkasteltiin aluevaltuuston kokouksessa viime joulukuussa (kuva). Ensi tiistaina 18. kesäkuuta aluehallitus puolestaan saa eteensä yhteistoimintaneuvotteluiden tulokset.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Jari Lepistö nousi Sata-alueen aluevaltuustoon
Jari Lepistöstä (kesk) tuli maanantaina Satakunnan hyvinvointialueen valtuutettu. Tätä ennen hän toimi varavaltuutettuna.
Arto Papunen
Lukijalta | Tahtovatko aluevaltuutetut käyttää äänestäjien heille antamaa valtaa?
Jari Lepistöstä keskustan ryhmyri aluevaltuustossa
Jari Lepistö toimii jatkossa keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana.
Arto Papunen
Hurja on alijäämä Satakunnassakin – tänä vuonna 55 ja ensi vuonna 56 miljoonaa euroa
Satakunnan hyvinvointialueen valtuustolla piisaa alijäämissä kirittävää. Tänä vuonna alijäämäksi on arvioitu 55 miljoonaa euroa ja ensi vuonna miljoona enemmän.
Arto Papunen
Kirsi Varhila tylytti Satakunnan hyvinvointialueen valtuustoa: Näistäkö te haluatte päättää?
Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila näkee, että valtuutetut puuttuvat nyt jopa operatiiviseen toimintaan.
Arto Papunen
Raita-aho teki valtuustoaloitteen vuokraneuvotteluista
Voitto Raita-aho kysyy Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston valtuustoaloitteessaan, olisiko palvelujen säilyttäminen saavutettavissa vuokria alentamalla.
Arkistokuva / Arto Papunen


