Hähkiöntien tiekunnan puheenjohtaja Mika Kivioja kertoo, että juuri pystytettyyn kelirikkomerkkiin hankittiin upouusi Huoltoajo sallittu -lisäkilpi, jotta jäteauton kuljettaja uskaltaa tehdä kierroksensa. Painorajoituksia noudetetaan hänen mukaansa hyvin.
Heikki Pettinen
Parkano sai puutarhurin ja maankäyttöinsinöörin
Parkanon maankäyttöinsinöörin tehtävään 11 hakijaa – Erkki Salomäki eläkkeelle
Maankäyttö- ja kaavoituspäällikkö Erkki Salomäen eläköityminen aiheuttaa uusia järjestelyjä Parkanon kaupungin tekniselle toimelle. Arkistokuva vuodelta 2020.
Heikki Pettinen
Parkanon kaupungin metsäpalveluiden kilpailutuksessa ei jätetty yhtään tarjousta
Parkanon kaupunki ei saanyt yhtään tarjousta metsäpalveluista. Kuvituskuva.
Niina Kivioja
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksityisteiden avustus- ja aurauspalvelukriteereiksi
Yksityisteiden avustusjärjestelmän uudistamista on valmisteltu vuodesta 2024 lähtien.
Ylä-Satakunnan arkisto
1. pääkirjoitus | Miksi vaivautua tarjoamaan – selityskin oli lautakunnan mielestä huono
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tarkastuslautakunta haluaa juridista tukea ympäristölupien valmistelijoille
Jyrki Uotilan (sd) johtama tarkastuslautakunta katsoo, että valituskierrosten vähentämiseksi varsinkin ympäristölupiin liittyvien asioiden valmistelijoilla pitää olla käytössään juridista tukea.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Parkano sai 11 hakemusta kaupunginpuutarhuriksi
Viime kesänä Parkanon kaupunginpuutarhurina aloittanut Pia Leino ei ole enää kaupungin palveluksessa.
Mari Kallio
Tekninen toimi tilasi konetöitä ohi kilpailutuksen – Tarjouskilpailun voittajalle vain 4 tuntia töitä 3 vuoden aikana
Veljekset Mäkiviinikka Oy on jättänyt selvityspyynnön Parkanon teknisen toimen hankinnoista. Toimitusjohtaja Henri Mäkiviinikka vuonna 2022 vuoden Nuorena Yrittäjänä Parkanossa.
Jari Sammatti
Kuntalaisaloite on johtamassa toimenpiteisiin Pentissä
Kuntalaisaloitteella on esitetty suojatietä ja hidastetta Riihihalmeentien ja Pentintien risteykseen.
Parkanon kaupunki hakee jälleen puutarhuria
Parkanon kaupungin edellinen puutarhuri Pia Leino aloitti tehtävässä viime kesänä. Nyt hänelle haetaan seuraajaa.
Mari Kallio
Parkanon uusi ympäristötarkastaja on Katja Katajisto
Kadonneen liukumäen arvoitus ratkesi – palautetaan mahdollisesti, kun turvallisuusasiat on selvitetty
Parkanon kaupungin tekninen toimi vei Koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan pihasta kannatusyhdistyksen hankkiman liukumäen pois turvallisuusongelmien vuoksi.
Mari Kallio
Yksityisteiden aurauksista uusi ohje – Parkanon tekninen lautakunta selkiytti vaatimuksia
Ylä-Satakunnan arkisto
Ilmanpuhdistimia vuokraava Genano Oy kysyi käyttäjiltä Lystinmäen tiloista kolmannen kerran – "keväällä useampi valitti pistävästä viemärimäisestä hajusta"
Keskustan koulun vanha ruokasali otetttiin uudelleen käyttöön vuonna vuonna 2024. Syömässä ruokasalissa olivat varhaiskasvatuksen opettaja Arja Ruinu ja viskarilainen Oliver Anttila.
Mari Kallio


