Parkanon keskustaajaman länsipuolelle kaavaillaan nyt jopa 20 tuulivoimalan rakentamista. Kuva Karvian Jäkäläkankaalta, jossa uudet tuulivoimalat tuottavat jo sähköä.
Arto Papunen
Ilmatar on päättänyt, mitä tekee Siliäkankaan tuulivoimahankkeen kanssa
Ilmattaren Siliäkankaalle suunnittelema tuulivoimapuisto jakaa mielipiteitä. Marjasuon kylätalolla pidettiin kesän korvalla keskustelutilaisuus, jossa oli paikalla parisenkymmentä puiston vastustajaa.
Niina Kivioja
Lukijalta | Kihniön ja Parkanon on syytä yhdistyä
Elyn paperi puuttui tuulivoimakaavan liitteistä
Lautakunta moittii Mäntyperän tuulivoimakaavan luonnosta
Tuulivoimahankkeiden tilanne marraskuun alussa.
Valtuustokeskustelussa epäiltiin jo valtion vievän tuulivoiman verohyödyt
Tarja Manner korosti Pohjois-Parkanon kärsivän muita kyliä enemmän tuulivoiman ja voimalinjojen rakentamisesta. Hän kysyi, miten tämä korvataan kylälle.
Heikki Pettinen
Vastaus | Rytilä vastaa ABO Windin Ristolaiselle
Ikaalinen pitää kiinni Rukonevan enklaavista – "Muutoksella olisi negatiivinen vaikutus Ikaalisten kehittämiselle"
Vastaus | ABO Wind vastaa Jaakko Rytilälle
ABO Wind Oy
Lukijalta | Parkanon Tuuli Oy:n suunnitelmista
Mäntykankaan yva-ohjelmaan kaivataan selkeämpiä havainnekuvia
Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimakaava aiheutti keskustelua
Takakangas- Pihlajaharju tuulivoimapuiston osayleiskaavan yleisötilaisuudessa kuultiin kriittisiä puheenvuoroja muun muassa Arja Pihlajalta (vas.) sekä Hannele Kortesojalta.
Jussi Rantala
Virtain tuulivoimalat tuovat siirtolinjoja Kihniöön ja Parkanoon
Vermassalon ja Myyränkankaan tuulivoimahankkeissa esitetyt sähkönsiirtovaihtoehdot.
Pohjois-Parkanoon tulossa sekä tuulivoimalat monelta suunnalta että järeä voimalinja
Hannele Kortesoja, Anna Suojärvi ja Erja Antila toteavat, että tuulivoimalat ovat tulossa liian lähelle ihmisten koteja.
Maarit Lehto-Alatalo
Tuulivoiman suojavyöhykkeet eivät saa tukea – tekninen lautakunta vastasi Pohjois-Parkanon Kyläseuran aloitteeseen
Parkanon tekninen lautakunta laati vastauksen Pohjois-Parkanon Kyläseuran kuntalaisaloitteeseen tuulivoimarakentamisen lisärajoituksista.
Maarit Lehto-Alatalo


