Ta­san vuo­si sit­ten oli ko­tim­me Jout­sas­sa tyh­jen­ty­nyt. Vii­mei­se­nä muut­to­au­toon pa­kat­tiin vi­her­kas­vit, muut ta­va­rat oli­vat jo laa­ti­kois­sa tai tiu­kas­ti lii­noil­la kiin­ni kon­tis­sa. Sii­tä seik­kai­lu al­koi. Sa­mal­la van­ha ko­ti­seu­tu jäi taak­se.

Muut­to­au­toa ajoi mo­ni­vuo­ti­nen tut­ta­va­ni, kul­je­tu­sy­rit­tä­jä Timo Il­mo­nen. Rep­sa­kan pai­kal­ta kä­vin vie­lä Ti­mon kans­sa kol­me­tun­ti­sen kes­kus­te­lun sii­tä, mitä vauh­tia ikään­ty­väl­le ko­ti­seu­dul­lem­me oli ta­pah­tu­mas­sa. Sa­maan ta­paan kuin mo­net ker­rat Lei­von­mä­en Te­boi­lin pyö­re­äs­sä pöy­däs­sä. Mat­ka su­jui jou­tui­sas­ti, pur­ku­työt vie­lä jou­tui­sam­min. Lo­pul­ta syn­nyin­kun­nan ni­mel­lä va­rus­tet­tu muut­to­au­to ka­to­si pi­has­ta.

Tätä kir­joit­ta­es­sa voi kli­see­mäi­ses­ti to­de­ta, et­tä vuo­si elä­mäs­tä­ni on hu­jah­ta­nut no­pe­as­ti. On ol­lut niin pal­jon uut­ta. Jos­kus niin pal­jon, et­tä mie­les­sä on piil­lyt jopa riit­tä­mät­tö­myy­den tun­ne. Mut­ta mat­ka on ol­lut mie­len­kiin­toi­nen. Juu­ri sitä, mitä on elä­mäl­tä ja työl­tä odot­ta­nut.

Ko­ti­seu­dul­la olin ajau­tu­nut mu­kaan mo­nen­lai­seen ak­ti­vi­teet­tin. Muut­to tän­ne oli sa­mal­la ir­ti­ot­to kai­kes­ta yli­mää­räi­ses­tä. Toki työ on vaa­ti­nut pit­kiä päi­viä nyt­kin, mut­ta esi­mer­kik­si 20-vuo­ti­sek­si ve­näh­tä­neet pes­tit va­paa­eh­tois­toi­mis­sa oli­vat vaa­ti­neet ve­ron­sa. Sen ym­mär­tää vas­ta nyt.

Suu­rin pel­ko on tie­tys­ti piil­lyt sii­nä, mi­ten per­he aset­tuu ja ty­käs­tyy, ja mi­ten ar­ki löy­tää uo­man­sa. Il­mei­sen hy­vin ovat viih­ty­neet. Toki ys­tä­vien ikä­vää ei käy kiel­tä­mi­nen.

Täy­sin ul­koa tul­lee­na on ol­lut kieh­to­vaa tu­tus­tua ja tark­kail­la kol­men ver­ra­ten pie­nen, mut­ta kui­ten­kin var­sin tyy­pil­li­sen maa­seu­tu­mai­sen kun­nan ih­mi­siä ja elä­mää. Mik­si jot­kut asi­at ta­pah­tu­vat, toi­set ei­vät? Mikä mer­ki­tys on su­ku­lai­suuk­sien tai tut­ta­vuuk­sien ver­kos­toil­la, ja mil­lai­sis­sa yh­teyk­sis­sä ne pus­ke­vat esiin. Lie­nee tyy­pil­lis­tä, et­tä Suo­men jo­kai­ses­sa pie­nes­sä kun­nas­sa on omat kuus­nie­me­läi­set piir­teen­sä. Niin tääl­lä­kin, sen tark­kai­li­ja on ha­vain­nut. Tä­män to­te­an pil­ke sil­mä­kul­mas­sa.

Mut­ta ih­mi­set ovat ot­ta­neet mei­dät vas­taan ko­vin ys­tä­väl­li­ses­ti. Se, jos mikä, on mei­dät yl­lät­tä­nyt ja tie­tys­ti miel­lyt­tä­nyt.

En­tä mitä kuu­luu ko­ti­seu­dul­le? Pai­kal­lis­leh­ti on toi­mi­nut kir­jee­nä ko­ti­seu­dul­ta vii­koit­tain. Jos jo­tain on vuo­den var­rel­ta jää­nyt mie­leen, niin lu­kui­sat tut­ta­vien kuo­li­nuu­ti­set. Seu­dun ikä­ra­ken­ne kun on mitä on. Nyt etääm­mäl­tä kuo­li­nuu­ti­set ovat py­säyt­tä­neet enem­män kuin en­nen.

Vuo­si eros­sa ko­ti­seu­dus­ta on teh­nyt toki hy­vää­kin. Kun sta­tus on muut­tu­nut va­paa-aja­na­suk­kaak­si, voi huo­let­ta naut­tia vain ko­ti­seu­dun par­hais­ta puo­lis­ta. Ke­sä­ta­pah­tu­mien kir­jo on kul­ku­tau­ti­ke­vään myö­tä ko­vin sup­pea, mut­ta vil­kas tori, syn­nyin­ky­län ke­sä­kah­vi­la sekä lu­kui­sat tu­tut odot­ta­vat. Koh­ta ta­paam­me taas! Mut­ta per­ha­na, Lei­von­mä­en Te­boil on il­mei­ses­ti oven­sa sul­ke­nut?

Juk­ka Huik­ko

Ot­sik­ko on lai­nat­tu edes­men­neen ke­sä­jout­sa­lai­sen, evers­ti Wolf H. Hals­tin kir­jan ni­mes­tä.