Päättyvällä viikolla vietetyn Uutisten viikon teemoina olivat vastuullinen media sekä luotettavan sisällön erottaminen.
Valtakunnallisen Uutisten viikon yksi perimmäinen tavoite on opettaa medialukutaitoa nuorille.
Medialukutaidolla on perinteisesti tarkoitettu kykyä ymmärtää ja arvioida mediaa kriittisesti, tunnistaa eri sisältölajit, arvioida lähteiden luotettavuutta sekä tulkita kuvia ja tekstejä niiden kontekstissa.
On osa kansalaistaitoa erottaa fakta fiktiosta ja mainonta journalismista.
Medialukutaidon merkitys on 2000-luvulla harpponut, kun verkosta ja sittemmin sosiaalisesta mediasta kasvavine palveluineen on tullut väylä, jossa kuka tahansa voi julkaista lähes mitä tahansa.
Somen yksi vakava lieveilmiö on, etteivät sisältöjen asiattomuudet – tai jopa lainvastaisuudet – johda käytännössä minkäänlaisiin seuraamuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei juuri määritä vastuita palveluiden ylläpitäjille. Vastuu sysätään käyttäjille.
Oma lukunsa on somen keskustelukulttuuri, johon kuuluvat muun muassa tahallinen väärinymmärtäminen ja kuplautuminen.
Kaikki ongelmat eivät tietenkään ole teknologia- tai palveluperusteisia. Se ei ole muuttunut miksikään, että arki soratien varrella poikkeaa isosti esimerkiksi pääkaupunkiseudulla rehottavasta tiedostavasta elämäntavasta. Mutta polarisaatio voi ja elää hyvin juuri somessa.
Arki soratien varrella poikkeaa isosti esimerkiksi pääkaupunkiseudulla rehottavasta tiedostavasta elämäntavasta.
Käsitteenä medialukutaito on syntynyt aikana, jolloin kuvien tai videoiden muokkaaminen vaati ammattitaitoa ja erikoisohjelmistoja.
Tilanne on parissa vuodessa muuttunut rajusti. Tekoälyavusteisissa palveluissa voit helposti muokata kuvia, videoita ja ääntä tavalla, joka näyttää aidolta. Englanninkielinen termi moiselle on deepfake.
Sosiaalisessa mediassa julkaisu saattaa levitä räjähdysmäisesti. Yksittäisen käyttäjän on kohta mahdotonta arvioida kuvan, audion, videon tai vaikkapa videon väliin ujutetun pätkän aitoutta, vaikka medialukutaito olisi kuinka hyvä.
Toistaiseksi suurin osa käytöstä on ollut huumoria tai ivailua. Mitä tapahtuu, kun sisältö muuttuu tarkoitushakuiseksi vaikuttamiseksi?
On vain ajan kysymys, kun haksahdamme isosti tämäntyyppisen sisällön edessä. Se jää nähtäväksi, tapahtuuko se ensin paikallisesti, valtakunnallisesti tai maailmanlaajuisesti.
On täysin mahdoton ajatus, että sisällöntuotannon palveluiden ja teknologioiden kehitys pysäytettäisiin. Siksi katseet kohdistuvat yhä suuremmin julkaisukanaviin ja niille asetettaviin vastuisiin.
Missä sisältö julkaistaan, kuka siitä vastaa ja millä periaatteilla? Lainsäätäjillä on – niin halutessaan – mahdollisuus asiaintilaan vaikuttaa.
Perinteisellä medialla olisi nyt mahdollisuus korostaa rooliaan. Journalismissa tiedon tuottaja kantaa oikeudellisen ja eettisen vastuun myös verkossa.
Aikanaan oli suuri merkitys sillä, että asia kerrottiin päivätyssä sanomalehdessä. Pääkanava on nyt verkko.
Ei ole näköpiirissä, että medialukutaidon opettamisen tarve vähenisi. Päinvastoin sen piiriin pitäisi laajentaa aikuisten ikäluokat.
Jukka Huikko