Or­ga­ni­saa­ti­ois­sa on ta­pa­na juh­lia ta­sa­vuo­si­kym­men­ten yh­tey­des­sä. Kos­ka Ylä-Sa­ta­kun­nan alu­eel­la eri toi­mi­joi­ta on pal­jon, tu­lee täl­lai­sia mää­rä­e­tap­pe­ja täy­teen lu­kui­sia vuo­des­sa. Ta­san sata vuot­ta aset­tuu täs­sä suh­tees­sa täy­sin eri ka­te­go­ri­aan.

Usein juh­lat ovat mää­rä­muo­toi­sel­la kaa­val­la to­teu­tet­tu ti­lai­suus. 100-vuo­ti­sen tai­pa­leen teh­nyt Kih­ni­ön pi­tä­jä juh­lii pit­kin vuot­ta. Kun­ta­lai­set on osal­lis­tet­tu juh­la­vuo­den suun­nit­te­luun hy­vis­sä ajoin, mikä nä­kyy mo­ni­puo­li­se­na ja rik­kaa­na si­säl­tö­nä. Ko­ko­nai­suus on juh­lal­li­nen lä­pi­leik­kaus kih­ni­ö­läi­syy­des­tä.

Näin sen pi­tää ol­la­kin. Kun­taa usein pi­de­tään eril­li­se­nä tai ir­ral­li­se­na or­ga­ni­saa­ti­o­na, jol­la on tie­tyt pal­ve­lun ja toi­min­nan vel­voit­teet. Täs­sä ajat­te­lus­sa unoh­tuu se to­si­a­sia, et­tä poh­jim­mil­taan kun­ta on kun­ta­lai­set it­se. Kun­ta­ko­neis­to on vain vä­li­ne, joka to­teut­taa kun­ta­lais­ten tah­toa. Kun­ta­lais­ten kes­kei­nen vai­kut­ta­mi­sen ka­na­va on puo­les­taan kun­nal­li­nen de­mok­ra­tia.

Vii­mek­si mai­nit­tuun koh­dis­tuu kaut­ta maan uu­dis­ta­mi­sen pai­nei­ta. Kun­nal­li­sen de­mok­ra­ti­an on ky­et­tä­vä toi­mi­maan yhä avoi­mem­mas­sa, osal­lis­ta­vam­mas­sa, tasa-ar­voi­sem­mas­sa ja no­pe­am­mas­sa maa­il­mas­sa.

Juh­la­vuo­den yl­lä on myös var­jo­ja. Kih­ni­ön ta­lous­ti­lan­ne on haas­ta­va, ei­kä kään­teen te­ke­viä saa­ti kes­kus­te­lua he­rät­tä­nei­tä avauk­sia ole juu­ri kuul­tu. Toi­nen var­jo piir­tyy Par­ka­non ja Kih­ni­ön vä­li­seen sote-rii­taan, jos­sa voit­ta­jan pal­kin­toa tus­kin on ja­os­sa lain­kaan. En­tä on­ko yli­pää­tään muu­ta vaih­to­eh­toa kuin yh­teis­työ?

Näi­tä var­jo­ja ei ole syy­tä peit­tää juh­la­vuo­den al­le. Pa­ras lah­ja kun­ta­lai­sil­le on, et­tä päät­tä­jät ja vi­ran­hal­ti­jat muis­ta­vat vas­tuun­sa. Se, mikä on kun­ta­lais­ten etu, ei vält­tä­mät­tä ole ai­na mie­lui­saa sii­nä het­kes­sä. Pit­käs­sä his­to­ri­as­sa rat­kai­sut löy­tä­vät paik­kan­sa ja ym­mär­ryk­sen.

Juk­ka Huik­ko