Ou­to van­ha ukon­rä­jä val­ko­par­tai­nen, pääs­sään kor­vil­ta ler­pat­ta­va kar­va­ri­sa hat­tu.

Sar­ka­nut­tu le­ve­äl­lä lam­mas­kar­va kau­luk­sel­la, pit­kä­var­ti­set la­pin po­ron­nah­ka­saa­pik­kaat.

Hou­sut ne ei kos­kaan ole jää­neet mie­leen, lie­kö ukol­la hou­su­ja lain­kaan.

Ker­ro­taan, et­tä sa­to­ja vuo­sia sa­mai­nen uk­ko kier­te­lee jou­lui­sin ta­lois­sa, niin te­kee.

Lap­suus­vuo­sil­ta muis­tan vain pe­lon, kun sän­tä­sin sän­gyn al­le pii­loon, jos­ta kat­se­lin ukon suu­ria kar­vai­sia ruk­ka­sia ja kyh­my­rä­kep­piä, jol­la uk­ko rys­kyt­ti lat­ti­aan. He­ris­te­li kep­piä koh­ti kat­toa ja huu­si: "On­ko tääl­lä..." Mi­tään muu­ta ei kuul­lut­kaan.

Koi­rat al­koi­vat hauk­ku­maan, lap­set it­ki­vät, kis­sa sä­hi­si, sän­täi­li sin­ne tän­ne ja vii­mein ka­ton­ra­jaan.

Sama meno jat­kuu vie­lä­kin täy­sin sa­man­lai­se­na, omat lap­set ko­ki­vat aat­to­na sa­man ja nyt las­ten­lap­set.

Kii­reel­lä käy uk­ko, kii­reel­lä. Pak­ka­sil­la ukon pos­ket pu­not­taa, lie­kö syy na­pan­de­ris­sa, jon­ka saa­nut edel­li­ses­sä ta­los­sa.

Ve­si­sa­tei­set jou­lut oi­kein sää­lit­tää, ukon nenä pu­not­taa, läm­mik­keek­si on an­net­ta­va kuu­maa jou­lug­lö­giä. Pelk­kää glö­giä, jot­ta ja­lat kan­taa seu­raa­vaan paik­kaan.

Ny­kyi­sin täl­tä van­hal­ta uk­ko­rää­syl­tä pi­täi­si ky­syä hen­ki­lö­tie­to­ja – ve­rot­ta­jaa var­ten.

Saa­tan­pa ky­syä, ukol­la on ar­va­ten­kin huo­no kuu­lo, sik­si ky­syn­kin ihan hil­jai­sel­la ää­nel­lä. Uk­ko, joka ei ole sa­no­nut kuka on, tu­lee pyy­tä­mät­tä käy­mään.

Läh­ties­sään sa­noo tu­le­van­sa taas en­si jou­lu­na. No sii­nä­pä tu­lee.

Ter­ve­tu­loa vaan.

Tert­tu Lau­ta­mä­ki