Par­ka­nos­sa on vii­me kuu­kau­si­na pu­hut­tu ra­has­ta, ra­ken­nuk­sis­ta ja en­nen kaik­kea tun­teis­ta. Kau­pun­ki­lais­ten ar­jes­sa nämä ei­vät ole eril­li­siä asi­oi­ta, vaan kie­tou­tu­vat toi­siin­sa kuin van­han kou­lun käy­tä­vil­lä lei­ju­nut lii­tu­pö­ly ja nuo­ruu­den muis­tot.

Kun kes­kus­tel­laan van­has­ta lu­ki­os­ta – alun pe­rin kan­sa­kou­lus­ta – ja rau­ta­tie­a­se­mas­ta, pu­hu­taan sa­mal­la iden­ti­tee­tis­tä ja sii­tä, mi­hin suun­taan Par­ka­no ha­lu­aa kul­kea.

Mo­nel­le van­ha lu­kio on enem­män kuin ra­ken­nus. Se on paik­ka, jos­sa ko­et­tiin ys­tä­vyyk­siä, jän­ni­tet­tiin yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­sia ja kat­sot­tiin tu­le­vai­suu­teen. Sik­si tie­to pur­ka­mi­ses­ta, si­säil­ma­on­gel­mis­ta ja 11 mil­joo­nan eu­ron kor­jau­sar­vi­os­ta ei ole vain tek­ni­nen tai ta­lou­del­li­nen ky­sy­mys, vaan myös tun­tei­siin käy­vä.

Kun­ta­lai­set ovat ja­kau­tu­neet. Toi­set nä­ke­vät ra­ken­nuk­sen kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­se­na aar­tee­na, joka pi­täi­si pe­las­taa lä­hes hin­nal­la mil­lä hy­vän­sä. Toi­set kat­so­vat nu­me­roi­ta ja ky­sy­vät, voi­ko pie­ni kau­pun­ki kan­taa näin ras­kas­ta taak­kaa.

Si­säil­ma­on­gel­mat ja pur­ku­pää­tös ei­vät kui­ten­kaan ole mie­li­pi­de­ky­sy­myk­siä, vaan to­si­a­si­oi­ta, jot­ka ovat vie­neet ra­ken­nuk­sen pois al­ku­pe­räi­ses­tä käy­tös­tään. Jär­ke­vää uu­si­o­käyt­töä ei ole löy­ty­nyt, mut­ta tun­ne­si­de elää edel­leen – ad­res­sien ri­veis­sä ja ohi­kul­ki­jan hil­jai­ses­sa huo­kauk­ses­sa.

Sa­maan ai­kaan kau­pun­ki on os­ta­nut rau­ta­tie­a­se­man. His­to­ri­al­li­ses­ti ar­vok­kaas­ta ra­ken­nuk­ses­ta ei ole kyse, mut­ta ta­lou­del­li­ses­ti se on ol­lut tois­tai­sek­si vain me­no­e­rä.

Han­kin­ta­hin­ta ja kun­nos­tuk­set noin 100 000 eu­roa. Va­rauk­set tu­le­val­le vuo­del­le 80 000 eu­roa. Tu­lot 0 eu­roa.

Ase­ma ei tuo­ta, ei­kä sen ym­pä­ris­tö – eri­tyi­ses­ti park­ki­pai­kat – ole saa­nut kai­vat­tua kun­nos­tus­ta. Juu­ri park­ki­pai­kat ovat alu­een sy­dän, joka oh­jaa mat­kus­ta­ja­vir­to­ja kis­koil­le. Kau­pun­ki­lai­set ky­sy­vät­kin, mik­si ra­haa löy­tyy ra­ken­nuk­seen, joka ei pal­ve­le ar­kea, mut­ta ei löy­dy van­han lu­ki­on pe­las­ta­mi­seen, joka on mo­nel­le sy­dä­men asia.

Par­ka­non pää­tök­sis­sä nä­kyy ris­ti­rii­ta, joka ei ole ai­nut­laa­tui­nen, mut­ta nyt eri­tyi­sen nä­ky­vä. Edes sa­mas­sa ker­rok­ses­sa työs­ken­te­le­vät vi­ran­hal­ti­jat ei­vät löy­tä­neet toi­si­aan pur­ku­lu­paa et­sies­sään.

Van­ha kan­sa­kou­lu sym­bo­loi men­nei­syyt­tä, yh­tei­söl­li­syyt­tä ja muis­to­ja. Rau­ta­tie­a­se­ma taas sym­bo­loi tu­le­vai­suu­den mah­dol­li­suuk­sia – ai­na­kin te­o­ri­as­sa. Ke­hit­tä­mi­nen on kes­ken: VR saa hyö­dyt, kau­pun­ki ku­lut.

Kun toi­nen ra­ken­nus vaa­tii 11 mil­joo­naa ja toi­nen nie­lee ra­haa tuot­ta­mat­ta mi­tään ta­kai­sin, kun­ta­lai­set ko­ke­vat tur­hau­tu­mis­ta. He toi­vo­vat pää­tök­siin sekä jär­keä et­tä sy­dän­tä.

Ky­sy­mys ei lo­pul­ta ole vain ra­ken­nuk­sis­ta, vaan sii­tä, mil­lais­ta Par­ka­noa ha­lu­taan ra­ken­taa tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le. Päät­tä­jien on poh­dit­ta­va, ha­lu­aa­ko kau­pun­ki vaa­lia his­to­ri­aan­sa, in­ves­toi­da tu­le­vaan vai yrit­tää teh­dä mo­lem­pia yh­tä ai­kaa – ja sa­mal­la ris­kee­ra­ta sen, et­tä kus­tan­nuk­set al­ka­vat oh­ja­ta pää­tök­siä enem­män kuin ar­vot.

Par­ka­non ta­ri­na ei ole val­mis. Van­ha lu­kio ja rau­ta­tie­a­se­ma ovat vain kak­si lu­kua, mut­ta ne ker­to­vat pal­jon sii­tä, mi­ten kau­pun­ki suh­tau­tuu it­seen­sä. Tun­teet ja tuok­sut ei­vät ka­toa, vaik­ka ra­ken­nuk­set muut­tu­vat. Pää­tök­sil­lä on kui­ten­kin seu­rauk­sia – ta­lou­del­li­sia, kult­tuu­ri­sia ja in­hi­mil­li­siä.

Sik­si tär­kein ky­sy­mys on tämä: mi­ten Par­ka­no voi teh­dä pää­tök­siä hy­väk­syt­tä­väs­ti, il­man jat­ku­via va­li­tusp­ro­ses­se­ja? Te­ke­mäl­lä ne oi­kein ja pe­rus­te­le­mal­la ne ym­mär­ret­tä­väs­ti. Vää­rin teh­dyt pää­tök­set voi­daan it­se­oi­kais­ta – ei tun­tei­siin ja tuok­sui­hin ve­do­ten, vaan la­kiin ja fak­toi­hin.

Jari Sam­mat­ti
Kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu (ps)