Suo­men pe­rus­tus­la­ki vel­voit­taa jul­kis­ta val­taa tur­vaa­maan jo­kai­sel­le riit­tä­vät so­si­aa­li- ja ter­veys­pal­ve­lut. Oi­keus pal­ve­lui­hin ei kui­ten­kaan to­teu­du pel­käs­tään sil­lä, et­tä pal­ve­lu on ole­mas­sa. Sen on ol­ta­va myös saa­vu­tet­ta­vis­sa.

Kun hy­vin­voin­ti­a­lu­eet et­si­vät sääs­tö­jä sul­ke­mal­la ter­veys- ja so­si­aa­li­pal­ve­lu­jen toi­mi­pis­tei­tä, unoh­tuu hel­pos­ti, et­tä kai­kil­la ei ole au­toa, ra­haa tai toi­min­ta­ky­kyä mat­kus­taa kym­me­niä ki­lo­met­re­jä pal­ve­lu­jen pe­räs­sä.

Köy­häl­le maa­seu­dul­la asu­val­le ih­mi­sel­le mat­ka pal­ve­lui­hin voi muo­dos­tua to­del­li­sek­si es­teek­si. Jul­kis­ta lii­ken­net­tä ei vält­tä­mät­tä ole. Tak­si voi mak­saa enem­män kuin vii­kon ruo­ka­me­not.

Ikään­ty­neen tai pit­kä­ai­kais­sai­raan ih­mi­sen ei ole ai­na mah­dol­lis­ta pyy­tää naa­pu­ria tai su­ku­lais­ta kul­jet­ta­jak­si. Täl­löin oi­keus pal­ve­lui­hin muut­tuu te­o­ri­ak­si.

Yh­teis­kun­nan si­vis­tyk­sen mit­ta ei ole sii­nä, kuin­ka hy­vin pal­ve­lut toi­mi­vat niil­le, joil­la on ra­haa, au­to ja hyvä ter­veys. Se mi­ta­taan sii­nä, mi­ten koh­te­lem­me hei­tä, joil­la näi­tä etuo­i­keuk­sia ei ole.

Pal­ve­lu­verk­koa tar­kas­tel­laan usein kus­tan­nus­ten nä­kö­kul­mas­ta. Har­voin pu­hu­taan sii­tä, mitä mak­saa, kun ih­mi­nen jät­tää ha­keu­tu­mat­ta hoi­toon. Hoi­ta­ma­ton sai­raus pa­he­nee, toi­min­ta­ky­ky heik­ke­nee ja lo­pul­ta tar­vi­taan ras­kaam­paa ja kal­liim­paa hoi­toa. Ly­hy­en ai­ka­vä­lin sääs­tö voi muut­tua pit­kän ai­ka­vä­lin li­sä­las­kuk­si.

Huo­les­tut­ta­vin­ta on ke­hi­tyk­sen suun­ta. Jos lä­hi­pal­ve­lu­ja vä­hen­ne­tään vuo­si toi­sen­sa jäl­keen, ne, joil­la on va­raa, siir­ty­vät yk­si­tyi­siin pal­ve­lui­hin tai va­kuu­tus­ten pii­riin. Ne, joil­la sii­hen ei ole mah­dol­li­suut­ta, jää­vät yhä riip­pu­vai­sem­mik­si yli­kuor­mi­te­tus­ta jul­ki­ses­ta ter­vey­den­huol­los­ta. Näin syn­tyy vä­hi­tel­len kah­den ker­rok­sen jär­jes­tel­mä, jos­sa hoi­don saa­ta­vuus mää­räy­tyy yhä enem­män mak­su­ky­vyn kuin tar­peen pe­rus­teel­la.

Täl­lai­nen ke­hi­tys ei ta­pah­du yh­des­sä pää­tök­ses­sä. Se ta­pah­tuu vä­hi­tel­len – yk­si sul­jet­tu pal­ve­lu­pis­te ker­ral­laan. Jo­kai­nen rat­kai­su voi­daan pe­rus­tel­la ta­lou­del­la, mut­ta nii­den yh­teis­vai­ku­tus voi muut­taa koko hy­vin­voin­ti­val­ti­on pe­rus­taa.

Ba­rack Oba­ma muis­tut­ti hil­jat­tain us­kos­taan jo­kai­sen ih­mi­sen ih­mi­sar­voon ja sii­hen, et­tei ku­kaan ole lain suo­jan ul­ko­puo­lel­la. Sama pe­ri­aa­te kuu­luu myös suo­ma­lai­sen hy­vin­voin­ti­val­ti­on yti­meen.

Pe­ru­soi­keus ei saa riip­pua pos­ti­nu­me­ros­ta ei­kä pank­ki­ti­lin sal­dos­ta. Jos köy­häl­lä maa­seu­dul­la asu­val­la ih­mi­sel­lä ei ole to­si­a­si­al­lis­ta mah­dol­li­suut­ta pääs­tä tar­vit­se­miin­sa so­si­aa­li- ja ter­veys­pal­ve­lui­hin, kyse on sii­tä, to­teu­tuu­ko yh­den­ver­tai­suus Suo­mes­sa käy­tän­nös­sä vai ai­no­as­taan lain kir­jai­mes­sa.

Jari Le­pis­tö

Kir­joit­ta­ja on Sa­ta­kun­nan hy­vin­voin­ti­a­lu­een alu­e­val­tuu­tet­tu ja kes­kus­tan alu­e­val­tuus­to­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja.