Vuoden alussa voimaan tullut kuntouttavaa työtoimintaa koskeva lakimuutos pyrki keventämään byrokratiaa ja sujuvoittamaan palveluja. Käytännössä se on kuitenkin johtanut siihen, että moni pitkään työttömänä ollut on jäänyt kokonaan palveluiden ulkopuolelle.
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, johon osallistuminen on perustunut ammattilaisten tekemään palvelutarpeen arvioon. Monelle se on ollut tärkeä askel kohti parempaa arkea, työ- ja toimintakyvyn vahvistumista ja vähitellen myös työelämää.
Kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olleet ovat saaneet olla osa työyhteisöä ja tehneet merkittävän työpanoksen esimerkiksi kunnille kokien samalla merkityksellisyyttä ja hyödyllisyyttä.
Lakimuutoksen jälkeen palveluun pääsyn kriteerit ovat kuitenkin tiukentuneet niin, että suuri osa työpajojen ja kuntien kuntouttavassa työtoiminnassa olleista ei enää täytä ehtoja, vaikka tarve ei ole kadonnut mihinkään.
Ihmisten tuen tarve ei ole kadonnut lain uudistumisen myötä, mutta mahdollisuudet saada tukea ovat heikentyneet.
Käytännössä kuntouttavaan työtoimintaan pääsee nyt lähinnä toimeentulotuen asiakkaana tai monialaisen tuen kautta. Monet jäävät näiden väliin. He eivät ole valmiita työelämään, mutta eivät myöskään pääse palveluihin, jotka tukisivat heidän työ- ja toimintakykyään. Silti heidän edellytetään hakevan työpaikkoja, vaikka matalan kynnyksen työmahdollisuuksia on monilla alueilla hyvin vähän.
On vaikea ymmärtää, miten kotiin jääminen ja palveluiden ulkopuolelle joutuminen edistävät työllistymistä. Ihmisten tuen tarve ei ole kadonnut lain uudistumisen myötä, mutta mahdollisuudet saada tukea ovat heikentyneet.
Palveluihin ohjautumisen tulisi perustua ihmisen todelliseen tarpeeseen. Nyt liian moni jää ilman sellaista tukea, jonka ammattilaiset ovat aiemmin arvioineet heille hyödylliseksi. Tämä kehitys ei vahvista työkykyä eikä lisää työllistymistä, päinvastoin se kasvattaa syrjäytymisen riskiä.
Pääministeri Orpon hallituksen työllisyyspolitiikka on ollut poukkoilevaa eikä kunnon vaikutusten arviointeja ole tehty. Sitä vastoin että ihmisten työllistymisen kynnystä olisi madallettu, on siitä tehty entistä korkeampaa.
Tämän ongelman alueellinen ratkominen vaatii pallon pompottelun ja barrikadisoitumisen sijaan tiiviimpää yhteistyötä työllisyysalueiden, hyvinvointialueen ja kuntien kesken. Yksikään tukea tarvitseva ei saisi jäädä palveluiden ulkopuolelle vain siksi, että kriteerit muuttuivat.
Jari Lepistö
kunnanvaltuuston pj. (kesk)
Karvia