Tun­net­han so­meil­mi­öt Lot­ta-So­fia ja Jor­ma Saah­kon? Pa­rem­min tämä kak­sik­ko tun­ne­taan ni­mel­lä Lot­ta ja Pap­pa, jot­ka lau­les­ke­le­vat Jor­mal­le tut­tu­ja, van­ho­ja lau­lu­ja. Yo­u­tu­been siis. Mut­ta jos vä­hän muis­to­ja en­sin.

Elet­tiin ke­sää 2006. Hel­ka-Mam­ma asui yk­sin ko­to­naan, ko­ti­ta­lo­ni naa­pu­ris­sa. Minä kä­vin Mam­maa kat­so­mas­sa päi­vit­täin, ku­ten ta­val­li­ses­ti­kin Kar­vi­as­sa ke­sää viet­tä­es­sä­ni: Mam­ma keit­ti kah­via, me lei­voim­me usein yh­des­sä. Mut­ta ke­säl­lä 2006 eri­tyi­ses­ti is­tuim­me use­am­man ker­ran niin, et­tä tal­len­sin kes­kus­te­lum­me – tee­ma­haas­tat­te­luik­si­kin nii­tä voi sa­noa.

Mam­ma oli mon­ta ker­taa pu­hu­nut sii­tä, et­tä oli­si iso­na ha­lun­nut opet­ta­jak­si, mut­ta va­ro­jen puut­teen vuok­si oli­kin jää­nyt ko­ti­ky­läl­le, jos­sa asui lä­hes lop­puun as­ti. Tuo­na ke­sä­nä mi­nun yk­si haa­vee­ni lä­hes­tyi to­teu­tu­mis­taan; olin vuot­ta vail­le val­mis mais­te­ri, luo­ka­no­pet­ta­ja. Olin päät­tä­nyt teh­dä pro gradu -tut­kiel­ma­ni Mam­man elä­män­ta­ri­nas­ta.

Tal­len­net­tua haas­tat­te­lu­ai­neis­toa syn­tyi kuu­ti­sen tun­tia. Sen li­säk­si sain su­ku­lai­sil­ta kir­joi­tet­tua ai­neis­toa, ja kyl­lä Mam­ma it­se­kin vä­hän kir­joit­ti. Kir­joit­te­lin gra­du­ni, jos­sa poh­din maa­il­man muut­tu­mis­ta kol­men su­ku­pol­ven ai­ka­na. Lop­pu­syk­sys­tä esit­te­lin tut­kiel­ma­ni tut­ki­mus­ryh­mäs­sä­ni, ja oh­jaa­ja sa­noi, et­tä se on hyvä, mut­ta jos sen kir­joit­tai­si uu­des­taan, sii­tä tu­li­si vie­lä pa­rem­pi… Vii­kon ver­ran mie­tin, ja kir­joi­tin sen sit­ten uu­des­taan. Alun al­ka­en gradu oli eden­nyt kro­no­lo­gi­ses­ti lap­suu­des­ta van­huu­teen, mut­ta uu­del­leen kir­joi­tet­tu­na se ete­ni­kin tee­moit­tain.

Kuo­le­ma oli usein haas­tat­te­luis­sa läs­nä ol­lut tee­ma, kun pää­dyt­tiin edes­men­nei­siin su­ku­lai­siin, nuo­re­na kuol­lee­seen äi­tiin, kol­meen poi­kaan, avi­o­mie­heen… Näs­tyy­kiä ku­lui. Gradu syn­tyi, val­mis­tuin, läh­din töi­hin, ja nuo­ren ai­kui­sen kii­reet vyö­ryi­vät pääl­le. Mam­ma kuo­li ke­säl­lä 2010, muis­ti­sai­raa­na ja kuih­tu­nee­na, mut­ta Mam­man koh­dal­la muis­ti­sai­raus ete­ni hi­taas­ti, ja vie­lä lop­puun as­ti ih­mi­set oli­vat tut­tu­ja, vaik­ka asi­at unoh­tui­vat­kin.

Eläm­me eri­kois­ke­sää 2020. Lot­ta-So­fia Saah­ko tu­lee opis­ke­lu­jen­sa kes­kel­tä Lon­toos­ta Val­ke­a­kos­kel­le ko­ro­naa pa­koon. Ja ka­ran­tee­nin jäl­keen me­nee kat­so­maan pap­paan­sa Jor­maa. Jo­ten­kin pari kek­sii ru­ve­ta lau­la­maan ja tal­len­ta­maan lau­lut so­meen. Lo­tan ja Pa­pan ko­ro­na­lau­luis­ta tuli so­meil­miö.

14 vuot­ta oman haas­tat­te­lu­ke­sä­ni jäl­keen, Mam­maa 14 vuot­ta nuo­rem­pi Jor­ma ja mi­nua 12 vuot­ta nuo­rem­pi Lot­ta pää­tyi­vät sat­tu­mal­ta ja­ka­maan yli­su­ku­pol­vis­ta hy­vin­voin­ti­ta­ri­naa so­meen. Olen kuun­nel­lut Lo­tan ja Pa­pan ko­ro­na­lau­lu­ja näs­tyy­kin kans­sa, mut­ta hiu­kan eri syis­tä kuin eh­kä mo­net. Näin ne­li­kymp­pi­se­nä voin sa­noa, et­tä nämä muis­tot ja aja­tuk­set kan­ta­vat pit­käl­le.

Saah­kon Jor­ma on Kar­ja­lan evak­ko­ja, pie­ne­nä poi­ka­na tul­lut so­taa pa­koon Län­si-Suo­meen. Jor­ma on näh­nyt sota-ajan, jäl­leen­ra­ken­ta­nut Suo­mea ja nyt hän on asut­ta­mas­sa Eu­roo­pas­ta eva­koi­tu­nut­ta po­jan­ty­tär­tään.

Kun maa­il­man­pol­tiik­kaan täy­sin syyt­tö­mät Kar­jan­lan eva­kot jou­tui­vat jät­tä­mään ko­tin­sa toi­sen maa­il­man­so­dan jal­koi­hin, hei­dät si­joi­tet­tiin kes­kel­lä pi­dät­ty­nyt­tä län­si­suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria. Sii­tä, et­tä Suo­mi on­nis­tu­nees­ti asut­ti oman puut­teen­sa kes­kel­lä liki puo­li mil­joo­naa so­taa pa­ke­ne­vaa ih­mis­tä, kii­tos kuu­luu pit­käl­ti Veik­ko Ven­na­mol­le. Saah­kot ovat osa tätä me­nes­tys­ta­ri­naa, ja ovat luo­neet nyt uut­ta me­nes­tys­ta­ri­naa yli­su­ku­pol­vi­ses­ta elä­män­ta­ri­noi­den voi­mas­ta.

Elä­mä jat­kuu, elä­jät vaih­tuu. Mut­ta hy­vät ta­ri­nat elä­vät yli ajan.

Jaak­ko Vii­ta­la