Eva­luo­in­ti ~ vanh.ransk. es va­lue – ar­vois­ta kä­sin eli ar­vi­oin­ti.

Sil­loin, kun minä olin nuo­ri, kou­lun ko­keet oli­vat sel­lai­sia, et­tä op­pi­las luki opet­ta­jan il­moi­tet­ta­maa ko­ea­lu­et­ta ja toi­voi, et­tä lu­kee ja muis­taa juu­ri ne koh­dat, jois­ta tu­lee ko­e­ky­sy­mys. Ko­e­ti­lan­tees­sa op­pi­las yrit­ti kai­kel­la osaa­mi­sel­laan va­kuut­taa, et­tä hän on ym­mär­tä­nyt ope­te­tut asi­at juu­ri, ku­ten opet­ta­ja ha­lu­aa.

Ko­e­ti­lan­tees­sa hui­pen­tuu kou­lun nor­maa­li­a­se­tel­ma: opet­ta­ja ky­syy op­pi­lail­ta asi­oi­ta, jot­ka it­se tie­tää, ja op­pi­las yrit­tää ar­va­ta, mitä opet­ta­ja ha­lu­aa hä­nen vas­taa­van. Ko­ear­vo­sa­na mää­räy­tyy sen mu­kaan, mi­ten op­pi­las 1) on on­nis­tu­nut val­mis­tau­tu­es­saan ar­vaa­maan opet­ta­jan va­lit­se­mat tär­pit ja 2) on­nis­tuu ko­e­ti­lan­tees­sa ar­vaa­maan opet­ta­jan toi­vo­man oi­ke­an vas­tauk­sen si­säl­lön.

Mut­ta mo­net opet­ta­jat ei­vät tee ko­kei­taan it­se, vaan käyt­tä­vät kir­ja­sar­jan val­mii­ta ko­kei­ta. Ei­kä sii­nä­kään mi­tään pa­haa ole. Sil­loin­han teh­tä­vä­tyy­pit ja nii­den sa­na­muo­dot ovat op­pi­kir­jan si­vuil­ta tut­tu­ja. Mut­ta sil­loin­han op­pi­laan pi­tää val­mis­tau­tu­es­saan ar­va­ta, mitä mo­ni­kan­sal­li­nen ja kas­vo­ton kir­ja­kus­tan­ta­ja on pi­tä­nyt kir­jas­saan niin tär­ke­ä­nä asi­a­na, et­tä pi­tää sen ky­sy­mis­tä ko­kees­sa tär­ke­ä­nä. Ku­vaa­vat­ko nämä ko­keet sit­ten elä­vää elä­mää tai to­del­lis­ta maa­il­maa par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la, on ihan eri jut­tu. Kyl­lä mi­nul­la sii­tä­kin on mie­li­pi­tee­ni.

Ke­tään opet­ta­ja­kol­le­gaa tai mi­tään ko­e­jär­jes­tel­mää lyt­tää­mät­tä to­te­an vain, et­tä mi­nun mie­les­tä­ni täs­sä sys­tee­mis­sä on mel­kein kaik­ki pie­les­sä. Niin­pä olen läh­te­nyt uu­dis­ta­maan ko­e­jär­jes­tel­mää.

En­sim­mäi­se­nä opet­ta­ja­vuon­na­ni 1.-2.-luo­kal­la pi­din joka per­jan­tai ko­keet, mut­ta kut­suin nii­tä viik­ko­tes­teik­si. Ove­laa mie­les­tä­ni oli myös se, et­tä sa­mas­sa viik­ko­tes­tis­sä ky­syt­tiin ky­sy­myk­siä kai­kis­ta op­pi­ai­neis­ta. Op­pi­laat ei­vät pi­tä­neet nii­tä oi­kei­na ko­kei­na, kos­ka niis­sä ei ol­lut ri­viä van­hem­man nim­ma­ril­le, vaik­ka useim­mat van­hem­mat osa­si­vat kyl­lä nim­ma­rin kir­joit­taa ihan oma­toi­mi­ses­ti va­paa­seen koh­taan. Pa­ri­na per­jan­tai­na piti van­hem­pien ja op­pi­lai­den pai­nos­tuk­ses­ta pi­tää ”oi­ke­at ko­keet” ja käy­tin juu­ri kir­jan val­mii­ta ko­kei­ta, mut­ta se oli vä­hän tur­haa, kun ko­keen kes­ki­ar­vo hui­te­li yh­dek­sän tie­noil­la.

Nyt­tem­min olen pi­tä­nyt ”oi­kei­ta” ko­kei­ta, jot­ka hel­pot­ta­vat ar­vi­oin­tia, kun ylem­mil­lä luo­kil­la pi­tää ar­vi­oi­da, mi­ten hy­vin osaa as­tei­kol­la 4-10 ei­kä rii­tä vain ras­ti ruu­tuun ”osaa” tai ”tar­vit­see har­joi­tus­ta”. Kaik­ki näis­tä ovat hä­mää­viä, sil­lä esi­mer­kik­si ma­te­ma­tii­kas­ta lau­sun­to ”osaa” on ai­ka vah­vas­ti sa­not­tu – ku­ka­pa ei tar­vit­si­si sii­nä har­joi­tus­ta. Toi­saal­ta jos saa ma­te­ma­tii­kas­ta ar­vo­sa­nak­si 7 tai 37, mitä se sit­ten ker­too… Pi­täi­si kai tie­tää, mitä on yri­tet­ty opis­kel­la ja mi­ten sy­väl­li­ses­ti. Mut­ta ar­vo­sa­na-as­teik­ko 4-10 on suo­ma­lais­ten mie­liin is­kos­tu­nut niin, et­tä mel­kein mitä ta­han­sa voi­daan hah­mot­taa sitä kaut­ta… Hal­li­tus­ten toi­min­taa, jää­kiek­ko­maa­jouk­ku­et­ta ja ul­ko­nä­köä voi­daan ar­vi­oi­da kou­lu­ar­vo­sa­noil­la. Ja mitä se sit­ten ker­too yh­teis­kun­nas­tam­me?

Kun pa­la­sin muus­ta ih­mis­työs­tä kou­lu­tuk­sen ken­täl­le, pää­tin uu­dis­taa ar­vi­oin­tia. Nyt olen jo use­am­man ker­ran tes­tan­nut me­ne­tel­mää, et­tä 1) op­pi­laat saa­vat va­li­ta, mitä ko­kees­sa ky­sy­tään, 2) op­pi­laat saa­vat teh­dä ko­keen en­sin pa­reit­tain ja 3) huip­pu­yk­si­löi­den oi­keus­tur­va var­mis­te­taan sil­lä, et­tä kaik­ki saa­vat teh­dä vie­lä yk­si­lö­ko­keen.

Tie­ten­kään op­pi­laat ei­vät yk­si­nään voi va­li­ta vain hel­poim­pia mah­dol­li­sia teh­tä­viä ko­kee­seen, vaan nii­den li­säk­si opet­ta­ja va­lit­see edus­ta­vim­pia so­vel­ta­via teh­tä­viä ko­kee­seen, mut­ta useim­mi­ten jot­kut op­pi­laat nii­tä­kin keh­taa­vat eh­dot­taa. Pa­ri­koe on for­maat­ti, jos­sa olen ja­ka­nut luo­kan suu­rin piir­tein ta­sa­vah­voi­hin pa­rei­hin, jois­ta mo­lem­mat saa­vat yh­tei­sen teh­tä­vä­pa­pe­rin ja sit­ten he voi­vat kes­kus­tel­la vas­tauk­ses­taan. Mo­lem­mat saa­vat ko­kees­ta sa­man ar­vo­sa­nan. Li­säk­si tä­män ko­keen ai­ka­na on mah­dol­li­suus ky­syä vink­ke­jä opet­ta­jal­ta ja kuun­nel­la tar­kal­la kor­val­la, mitä naa­pu­ri­pa­reis­sa pu­hu­taan. Ja kol­man­nes­sa vai­hees­sa op­pi­laat saa­vat teh­dä sa­man­tyyp­pi­sen ko­keen vie­lä pe­rin­tei­sen yk­si­löl­li­ses­ti ja osoit­taa osaa­mis­taan.

Ha­vain­to­ni on, et­tä pari- ja yk­si­lö­ko­keen ar­vo­sa­no­jen ero ei ole tä­hän men­nes­sä yli yh­tä kou­lu­ar­vo­sa­naa muut­tu­nut. Yk­si­lö­koe on teh­ty sel­väs­ti hel­pot­tu­neel­la mie­lel­lä il­man pai­net­ta ja jän­ni­tys­tä sii­tä, mi­tä­hän ko­kees­sa ky­sy­tään ja osaa­ko vas­ta­ta oi­kein.

Jo­kai­nen opet­ta­ja on mi­nun puo­les­ta­ni täy­sin oi­keu­tet­tu säi­lyt­tä­mään kir­jan­kus­tan­ta­jal­la tai it­sel­lään yk­si­noi­keu­den mää­ri­tel­lä ko­e­ti­lan­teis­sa ky­syt­tä­vät asi­at, kun­han te­ke­vät sen tie­toi­ses­ti. Mut­ta minä py­rin kas­vat­ta­maan op­pi­lai­ta sel­lai­siin elä­män­ti­lan­tei­siin, jos­sa he on­gel­mia koh­da­tes­saan voi­vat tu­keu­tua ai­neis­toon, toi­siin ih­mi­siin ja asi­an­tun­ti­joi­hin. Mi­nun elä­män­ko­ke­muk­se­ni mu­kaan ni­mit­täin näi­tä jäl­kim­mäi­siä ti­lan­tei­ta on sel­väs­ti enem­män, ja sitä edel­lis­tä tyyp­piä olen koh­dan­nut vii­mek­si yli­o­pis­ton pää­sy­ko­kees­sa, jos­sa kah­des­ta­tu­han­nes­ta hy­väs­tä ha­ki­jas­ta pi­tää jo­ten­kin ”ar­poa” sata pa­ras­ta.

Jo­ten­kin mi­nus­ta tun­tuu, et­tä yk­si­lö­ko­e­jär­jes­tel­mä kou­lut­taa kan­sa­lai­si­am­me sii­hen, et­tä ih­mi­sen kuu­luu­kin sel­vi­tä yk­sin ei­kä apua saa ky­syä. On­nek­si KE­LAn lo­mak­kei­ta saa täyt­tää uu­des­taan, jos jo­kin koh­ta on epä­huo­mi­os­sa jää­nyt ras­tit­ta­mat­ta.

Jaak­ko Vii­ta­la