Jee­sus sa­noo: ”Men­kää si­sään ah­taas­ta por­tis­ta. Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen. Mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen!”

Ras­kaa­na ol­les­sa­ni en mei­nan­nut mil­lään tot­tua sii­hen, et­tä en pääs­syt läpi ka­peis­ta pai­kois­ta. Van­has­ta tot­tu­muk­ses­ta kään­nyin si­vut­tain, mut­ta maha ot­ti­kin kiin­ni. Olo oli kuin sil­lä lap­suu­des­ta­ni tu­tun puu­le­lun pa­li­kal­la, jota sur­vo­taan vää­rän­mal­li­seen ko­loon.

Tuo muis­ti­ku­va on ai­na mie­les­sä­ni, kun kuu­len Jee­suk­sen sa­nat ah­taas­ta por­tis­ta. Toi­sil­le ah­das port­ti tu­lee vas­taan elä­mäs­sä vä­hän vä­liä. Por­tis­ta pääs­täk­seen pi­tää ol­la oi­ke­an­mal­li­nen. Jos­kus su­ku­puo­li on vää­rä, jos­kus su­ku­ni­mi, jos­kus rak­kau­den koh­de, jos­kus mie­li­pi­teet. Läpi ei pää­se, jos on lii­an kiu­sal­li­nen, lii­an ää­ne­käs, lii­an nä­ky­vä.

Ah­tai­ta port­te­ja löy­tyy mo­nil­ta elä­mä­na­lu­eil­ta. Jot­kut port­tien pys­tyt­tä­jis­tä as­kar­te­le­vat in­nok­kaas­ti myös tai­vaan port­tia. Hei­dän por­tis­taan mah­tu­vat vain ge­o­met­ri­sen vir­heet­tö­mät yk­si­löt. Ne­li­öt, kol­mi­ot, ym­py­rät. Ei­vät he, jot­ka rön­syi­le­vät mui­hin suun­tiin. Jot­kut ko­et­ta­vat kyl­lä epä­toi­voi­ses­ti pii­lot­taa omat ro­son­sa mah­tu­ak­seen por­tin­ra­ken­ta­jien luo­maan muo­toon.

Ah­das port­ti ja ka­pea tie on kaut­ta ai­ko­jen ol­lut te­ho­kas kont­rol­lin vä­li­ne. Ka­pe­al­la tiel­lä ei voi tans­sia ja nau­raa, kos­ka sil­loin hor­jah­taa. Ete­ne­mi­sen on tar­koi­tus­kin ol­la työ­läs­tä.

Ei niin, et­ten­kö tar­vit­si­si muu­tos­ta. Mut­ta muu­tos ei voi läh­teä mi­nus­ta it­ses­tä­ni, saa­ti sit­ten mui­den ih­mis­ten vaa­ti­muk­ses­ta.

An­nan Kris­tuk­sen teh­dä työ­tään mi­nus­sa. Hän it­se on tie ja port­ti, mit­ta­nau­ha­naan ar­mon ava­ruus.

Päi­vi Vä­hä­kan­gas

Kir­joit­ta­ja on kir­kon ul­ko­a­si­ai­no­sas­tol­la työs­ken­te­le­vä pap­pi ja te­o­lo­gi­an toh­to­ri.