Onnettaret ei tahdo olla tällä hetkellä Joonatan Ylilammin puolella, mutta kaiken toimiessa vauhti on kohdillaan. Karvialaisen (150) kintereillä norjalaiset espen isaksætre ja Thomas Eek Murstad.
©Jari Nurminen/RPFMedia
"JJ Järvi" aloitti Hyvinkäällä rallicrossin SM-sarjan kakkossijalla
Kuva 2WD RX -luokan finaalista, jossa Joonas Juupajärvi seuraa tiukasti johdossa olevaa Valtteri Koskea.
Aki Vuorinen / AKK ry
Joonas Juupajärvi SM-kauteen itse rakentamallaan kilpa-autolla – tavoitteena rallicrossin mestaruus
Siviiliajosta hankittu Ford Fiesta koki 1,5 vuodessa muodonmuutoksen, kun Parkanon Urheiluautoilijoiden Joonas Juupajärvi rakensi menopelistä itselleen kilpa-auton.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylilammi aloitti crosskartin SM-sarjan voitolla
Joonatan Ylilammi vei voiton kauden ensimmäisessä crosskartin SM-osakilpailussa. Toiseksi kiri Riku Huuhka (vas) ja kolmanneksi Ville Viitanen.
Timo Uimi / UimiMedia
Auton vaihto ei hidastanut Joonas Juupajärven menoa
Joonas Juupajärvi kellotti Pesämäessä ensimmäisen alkuerän nopeimman ajan.
Toni Ollikainen
Korhosjärvelle tulee jäärata, jos vesialueen omistajat sallivat
Kihniön Korhosjärvelle on kaavailtu jäärataa, jonka toiminta alkaisi tammikuussa ja kestäisi jäätilanteen salliessa huhtikuun loppuun.
Joonatan Ylilammi on moottoriurheilun monilahjakkuus
Ralliin tutustumisen Ylilammi on aloittanut Ford Fiestalla. Kuvassa myös kartanlukija Juha-Pekka Perämäki.
Vesa Rauhala
Karvia-Päivien aikaan ajettiin myös jokkista
Karviassa lauantaina käyty jokamiesluokan kisa keräsi 261 kilpailijaa ja 700-päisen yleisön.
Arto Papunen
Joonas Juupajärvi toiseksi Oulun SM-rallicrossissa
Oulun podiumilla Joonas Juupajärvi, Ville Mikkonen ja Petro Koski.
Toni Ollikainen
Ylilammi ajoi osakilpailuvoittoon RallyX-sarjan avauksessa
Karvialainen Joonatan Ylilammi aloitti kesäkauden hyvillä sijoituksilla Tanskassa.
RDF Media/Jari Nurminen
Joonatan Ylilammi ajoi SM-hopeaa jääradalla
Joonatan Ylilammi kaasutteli kakkoseksi Kalixissa ja koko SM-sarjassa.
Vesa Rauhala
Joonas Juupajärvi uusi Pistejääradan voittonsa
Joonas Juupajärvi juhli taas Tampereen Pistejääradan voittoa, nyt viimeistä kertaa Pyynikin urheilukentällä.
Tenho Photography
Joonas Juupajärvi puolustaa Pistejääradan voittoa
Vuosi sitten Joonas Juupajärvi tuuletti Tampereen Pistejääradan voittajana.
Soralla Kalliomäki oli taas elementissään
Rallipsrint kulkee Joonas Kalliomäellä erityisesti soralla.
Norrbackin ennätysjahti jatkuu – nyt Sisu kulki 223 km/h
Juhani Norrback saavutti Sisulla 223 kilometrin tuntinopeuden kesän toisessa ennätyskokeessaan elokuun lopulla Seinäjoen lentokentällä. Kuva on heinäkuun ennätyskokeesta.
Heikki Pettinen


