Työntekijä huomasi Kekkilän tuotantoalueella kytöpalon – saatiin nopeasti taltutettua
Arkistokuva turveauman palosta.
heikki pettinen
Lääkärihelikopterista tehty havainto esti metsäpalon leviämisen Parkanossa
Finnhemsin lääkärihelikopterista havaittiin metsäpalo Parkanossa.
Mari Kallio
Ikaalisissa lähellä Parkanon rajaa suuri maastopalo – pelastuslaitoksen mukaan ei enää leviämisvaaraa
Laura Jokisalo
Yksi loukkaantui lievästi Kolmostien kolarissa – toinen ajokaista oli perjantai-iltana jonkin aikaa suljettuna
Pirha ja Sata hävisivät yhteensä 11 miljoonaa rahoituksessa – syynä virhe sairastavuustiedoissa
Hyvinvointialueiden saamaan rahoitukseen on tullut muutoksia laskelmien tarkistuksien myötä. Rahoitus putoaa niin Pirhaa kuin Sataa koskien. Kuvassa Parkanon terveysasema.
Marko Huhta
Rakennuspalotehtävään hälytettiin mittava määrä yksiköitä – paljastui asianmukaiseksi juhannusvalkeaksi
Minna Lautamäki
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa – mahdollinen syttymissyy selvillä
Omakotitalo paloi maan tasalle.
Emil Kuivanen
Puolustusvoimien ajoneuvo suistui ojaan Parkanon ja Karvian välillä – kaksi loukkaantui lievästi
Tulipalot vähenivät, liikenteessä enemmän hälytyksiä – pelastusvuosi 2024 luvuissa
Karvian Nesteen huoltoasemarakennus tuhoutui tulipalossa 2024 vuoden alussa. Kokonaisuudessaan tulipalot vähenivät edellisvuodesta.
Jonna Nevala / lukijan kuva
Lapsi putosi jäihin Korhosjärvellä
Kuorma-autosta irronnut rengas sytytti maastopalon Kuivasjärvellä
Onnettomuus katkaisi Järvisuomentien liikenteen Parkanossa – pakettiauto ja ajoneuvoyhdistelmä osallisina
Maantie oli onnettomuushetkellä kuiva.
Laura Jokisalo


