Hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan suo­jien riit­tä­vyy­den var­mis­ta­mi­nen on ol­lut vii­me päi­vien pu­hee­nai­he. Ei ole kau­aa, kun mi­nis­te­rit ja kor­ke­at vir­ka­mie­het va­kuut­ti­vat jul­ki­ses­ti, et­tä asia on kun­nos­sa. Pian kävi il­mi, et­tä li­sää tar­vi­taan. Seu­ra­si mel­koi­nen han­kin­ta­sot­ku, jota pui­ta­neen vie­lä pit­kään.

Pro­ses­si he­rät­tää mo­nia ky­sy­myk­siä. On­ko ol­lut po­liit­ti­nen pai­ne vies­tiä asi­oi­ta loh­dul­li­sem­min, kuin mikä asi­an­lai­ta to­del­la on ol­lut? Vai on­ko kyse sii­tä, et­tä tie­toa ei ole ol­lut tai se on ol­lut vää­rää? Vai­kea us­koa, sil­lä val­ti­o­neu­vos­tos­sa ovet in­for­maa­ti­oon ovat joka suun­taan au­ki. En­tä mi­ten toi­mii yh­teis­työ po­liit­ti­sen nou­su­kas­räls­sin ja ko­ke­nei­den vir­ka­mies­ten vä­lil­lä? On­ko va­rau­tu­mi­ses­sa ja sii­hen liit­ty­väs­sä osaa­mi­ses­sa puut­tei­ta? Ko­ti­mai­sen tuo­tan­non tär­key­des­tä on ai­na­kin saa­tu luu­nap­pi muis­tu­tuk­sek­si.

Kes­kus­te­lu ky­sy­mys­ten ää­rel­lä jat­kuu. Poik­keu­so­lois­sa ko­ros­tuu, et­tä kai­kes­sa toi­min­nas­sa lail­li­suu­des­ta ei voi tin­kiä sen enem­pää val­ta­kun­nan ta­sol­la kuin kun­nis­sa.

Juk­ka Huik­ko