Pörssiyhtiö Posti jatkaa hintojen kovaa korotustahtia. Huhtikuun alusta yhtiö nosti monien palveluiden hintoja vähintään 10 prosenttia.
Sama linja on jatkunut koko 2020‑luvun. Hurjin yksittäinen korotus nähtiin pari vuotta sitten, kun varhaisjakelun hinta nousi Ylä‑Satakunnan alueella noin 70 prosenttia kahdessa erässä.
Posti perustelee korotuksia paperipostin vähenemisellä, mikä pitää paikkansa. Paikallislehtien tilausmäärät seuraavat kuitenkin lähinnä väestökehitystä, eikä dramaattista pudotusta ole nähty.
Aikakauslehdille Posti ottaa käyttöön uuden aluehinnoittelun, jossa Parkano, Karvia ja Kihniö sijoittuvat kalleimpaan C‑alueeseen. Kansalaisten peruspalvelulle tällainen hinnoittelu sopii huonosti.
Jakelun heikko laatu ja hitaus ovat kasvavia ongelmia. Valtio on edelleen Postin enemmistöomistaja. Siksi kohtuuhintaisen ja toimivan jakelun turvaaminen on viime kädessä kansanedustajien vastuulla. Asia ei ole herättänyt toimia viime eikä tällä vaalikaudella.
Jukka Huikko