Ke­vät al­kaa teh­dä tu­lo­aan tän­ne poh­jo­laan. Päi­vät ovat jo niin pit­kiä, et­tä au­rin­ko on jo aa­mui­sin he­rän­nyt en­nen mei­tä. Il­tai­sen se las­kee ho­ri­sont­tiin niin myö­hään, jos­kus nu­kah­dan jo kei­nu­tuo­liin en­nem­min. Tuo­met ovat puh­ke­a­mas­sa kuk­ka­lois­toon­sa. Niis­sä on ai­van iha­na tuok­su. Jos­pa käki al­kai­si pi­ka­puo­liin kuk­ku­maan. Se on niin kau­nis­ta kuun­nel­ta­vaa. Voi­si las­kea ku­kun­nat...

Met­sän eläi­met ovat taas tuo­neet iloa Mar­ja-Lii­sa Alk­ki­o­mä­en ke­vää­seen. Vii­mek­si aa­mu­var­hai­sel­la rap­pu­sil­la is­tu­nut ru­sak­ko.

Oi­keu­te­tus­ti van­ho­ja saa muis­tel­la se, joka on ol­lut ns. kau­laa myö­ten hom­mis­sa – esi­mer­kik­si sem­moi­ses­sa toi­min­nas­sa, jota Nuo­ri­so­seu­ra edus­taa (siel­lä, mis­sä sem­moi­nen vie­lä ti­lai­suuk­sia jär­jes­tää). Tun­sin it­se­ni siis erit­täin ikään­ty­neek­si is­tu­es­sa­ni Kar­vi­an Ns-talo Sam­po­lan sa­lis­sa kuun­te­le­mas­sa jo­ka­tal­vi­sen Ky­rön­kan­kaan Pe­li­man­ni­päi­vän vuo­den 2020 hur­maa­vaa oh­jel­maa.

– Tun­tuu, et­tä ih­mi­set ajat­te­le­vat ys­tä­vien py­sy­vän ikui­ses­ti, vaik­ka ei tee mi­tään. Mut­ta ei­vät ys­tä­vät pysy, jos ei pidä huol­ta ys­tä­vyys­suh­tees­ta. Ys­tä­viä pi­tää muis­taa joka päi­vä, mut­ta ai­na­kin lä­het­tää ys­tä­vän­päi­väk­si kort­ti tai soit­taa, hän suo­sit­te­lee.

Oli­sin on­nel­li­nen, jos kaik­ki lä­hei­set ih­mi­set sai­si­vat elää ter­ve­nä. It­sel­le­ni­kin toi­voi­sin sel­lai­sia päi­vän­kier­to­ja, et­tä jak­sai­sin teh­dä nämä ta­val­li­set as­ka­ree­ni.

Rau­ni Vir­ta­sen kir­joi­tus ot­si­kol­la Heik­ki ja Im­pi Ylä-Sa­ta­kun­ta-leh­des­sä 17.12.2019 in­nos­ti kir­joit­ta­maan jat­koa Kar­vi­as­sa­kin vai­kut­ta­nees­ta kant­to­ri Heik­ki Kor­ho­ses­ta ja muu­ta­kin Kor­ho­sis­ta.