Onko todellakin vielä paikkoja, jonne isot pahat talonpurkajat eivät ole päässeet tuhoamaan kulttuurihistoriaa?

Kyselin muutamalta kirkonkyläläiseltä talojen historiasta.

Kaksikerroksisuus
lisäelantona
Kirkonkylän koulu on rakennettu vuonna 1907. Se laajennettiin kaksikerroksiseksi vuonna 1929. Koulu on ollut luultavasti ensimmäinen kaksikerroksinen rakennus Kihniön keskustassa. Olisiko sillä voinut olla vaikutusta sodan jälkeen rakennettujen kaksikerroksisten talojen malliin?

Sodan jälkeen oli pula-aika. Ihmisten piti miettiä uusia keinoja hankkia itselleen rahaa. Eräs ratkaisu löytyi talojen laajentamisesta. Niin saattoi ottaa lisää vuokralaisia ja ansaita siten lisäelantoa. Yläkertaa oli helppo vuokrata, kun sinne teki erillisen sisäänkäynnin.

– Olin kymmenvuotiaana apuna talon rakentamisessa 1950-luvulla. Silloin säästettiin kaikesta, käytettiin jopa vanhat naulat uusiksi. Minä oioin niitä suoriksi, eräs kirkonkyläläinen muistelee.

Nopeampaa
palvelua
Talojen laajennus taivasta kohti alkoi 1940-luvulla. On selvää, että etenkin yrittäjät pyrkivät lisäosien rakentamisella käytännöllisyyteen ja suurimpaan mahdolliseen hyötyyn. Yläkerta oli usein asuinkerros, ja liiketilat olivat rappusten juuressa. Työpaikka kodin alakerrassa maksimoi rivakan palvelun.

Myös Kihniön apteekkiin tehtiin laajennus. Alakerrassa oli liike ja yläkerrassa asui apteekkari. Kunnanviraston teknisen osaston rakennuksessa, Lottalan kiinteistössä oli ennen Osuuspankki, jonka toimitilat olivat maan tasossa. Johtaja piti majaansa yläkerrassa.

Voisin kuvitella, että palvelu on ollut tuohon aikaan erittäin asiakaskeskeistä, koska johtajat olivat oletettavasti aina tavattavissa. Toisaalta he eivät ole ehkä päässeet niin näppärästi irti työstään kuin eri rakennuksessa asuvat.

Kun työmatkana ovat lähinnä rappuset, voi nukkua pitkään. Mutta luulenpa, että työpaikassaan asuville olisi ollut tarpeen paikka, jonne mennä lepuuttamaan työn pölyttämiä aivoja.

Mutta oliko työ sodan jälkeisenä aikana sittenkään niin stressaavaa, minä sitä nykyaikana pidetään? Rentoutuivatko kauppiaat työssään asiakkaita palvellen?

Säilyneet yksityisten
omistajien ansiosta ?
Kun katselee kaupunkien keskustoja, niiden yleisenä piirteenä on arkkitehtuurin silppuisuus. Rakennuksia on eri vuosikymmeniltä, mikä näkyy myös ulkoasussa. On harmaita betonikerrostaloja 1960-luvulta, punatiilisiä 1980- ja 1990-luvuilta ja levyseiniä 2000-luvulta.

Silmät vilisevät rakennusten sekamelskassa, mikä ei välttämättä ole huono asia. Kuitenkin Kihniön keskusta kaksikerroksine taloineen luo tietyn rauhanomaisuuden ja persoonallisuuden kadun varrelle.

Kertoman mukaan Suomessa oli sodan jälkeen pyrkimys, että kaikki vanha pistetään matalaksi ja uutta rakennetaan tilalle. Kihniössä korjattiin ja laajennettiin vanhaa. Puutalot jäivät ja ovat olemassa edelleen. Miksi?

Kenties sillä on merkitystä, että suurin osa puutaloista on yksityisten omistuksessa. Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku arvelee, että myös rakennustekniikassa on ollut vaikutusta. Talot on rakennettu niin hyvin, ettei niitä ole huonon kunnon vuoksi tarvinnut purkaa.