Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Parkanon urheilutalolla pidettiin viikonloppuna hapkidon SM-kisat. Hurjan näköisiä heittoja ja painia siivitti hieno parkanolaismenestys.Mukana oli 14 Parkanon Pontevan edustajaa, joista viisi voitti kultaa. Kultamitalisteiksi ylsivät Sami Heikkilä, Janne Rantanen, Samuli Kaukonen, Janne Kaunismäki ja Sara Viitasalo. Lopuistakin mitaleista suurin osa tuli Parkanoon.
Kilpailulajeja oli kolme: tekniikka, mattopaini ja pystypaini.
Tekniikassa kilpailija suorittaa tiettyjä tekniikoita ja tuomaristo arvostelee ne. Mattopainissa kilpaillaan matolla, ei seisten. Pystypaini painitaan nimensä mukaan pystyssä.
Ensikertalaiset hakivat kokemusta
Ensikertalaisena mukana olivat muun muassa lukiolaiset Juuso Veikkola ja Ville Kuusisto, jotka aloittivat hapkidon harrastamisen tammikuussa. Veikkola ylsi heti kolmanneksi. Kuusisto jäi sarjassaan neljänneksi.
– Lähdin hakemaan vain kokemusta, joten mitali tuli pienenä yllätyksenä, keltaisen vyön haltija Juuso Veikkola kertoi.
Kuusisto kertoi lähteneensä hakemaan niin ikään vain kokemusta. Neljänteen tilaan ei kuitenkaan voi olla pettynyt.
– Ilmeisesti Juuso on sitten vain hieman parempi, Kuusisto nauroi.
Niin ikään Parkanon lukiossa opiskeleva Sara Viitasalo voitti kultaa mattopainissa ja hopeaa pystypainissa.
– Olen todella tyytyväinen tulokseen, Viitasalo hehkutti.
Erityisen tyytyväinen ruskean, eli toiseksi parhaan vyön, omistava nuori nainen kertoi olevansa pystypainin tulokseen.
– En olisi edes lähtenyt mukaan pystypainiin, elleivät valmentajat olisi pakottaneet. Vaikka finaalin hävisinkin, fiilis on loistava, hän sanoi heti finaalin jälkeen.
Hapkido-ohjaaja ja kultamitalisti Sami Heikkilä piti kisoja onnistuneina.
– Se on suuri juttu, että Parkanoon saadaan jonkin lajin SM-kisat. Kaiken kaikkiaan olemme todella tyytyväisiä tapahtumaan, Heikkilä totesi.
Hänen mukaansa on mahdollista, että kisat järjestetään Parkanossa tulevina vuosina vielä uudelleenkin.